Hölkkäsin hiljakseen pitkin Vantaan rantoja ja Paloheinän metsiä tunnin ja neljäkymmentä minuuttia Ilman EtukäteisSuunnitelmaa. Poikkesin lopuksi MasUlle yhden kierroksen ajaksi, ja sieltä sitten kotiin.

Tarkoituksena oli kuluttaa aikaa ja antaa jalkojen palautua/tottua/liikkua. Tällä reitillä, jonka pituudesta minulla ei nyt ole aavistusta, on monenlaista alustaa - kaikkea hiekan ja asfaltin väliltä. Jalassa minulla oli Nimbukset. Lauantaina juoksin New Balanceilla, ne ovat jo tekeytyneet hyvin. Vaihdoin niihin vanhojen kunnon Cumulusten pohjalliset koska NB:n omat hiersivät. Yhdistelmä toimii loistavasti.

En tiedä kuvittelenko vain, vai onko jaloissa yhä palautuminen kesken, mutta aivan kuin Nimbusten vaimennukset olisivat jo huomattavasti heikentyneet. Onhan niillä juostu, totta tosiaan, mutta kyllä nyt luulisi näin hitaissa vauhdeissa yksien tossujen vaimennusten kestävän vähän pidempään kuin pari kolme kuukautta! HÖH!

No seuraavan kerran juoksen niillä ehkä vähän tuoreemmilla jaloilla.

Sää oli oikein mukava, ei aurinkoinen mutta poutainen, ja jotenkin ihanan hiljainen. Ei tuullut kovaa, ja muutenkin näytti kuin luonto olisi rauhoittunut tekemään kevättä oikein urakalla saatuaan vihdoin kunnolla vettä. Vielä toissa viikonloppuna, epätavallisen paahteisina päivinä, ilmassa oli enemmän taisteluhenkeä, kuin kyse olisi ollut elämästä ja kuolemasta. Kuivuus sai kaiken sekoamaan. Nyt scillat kukkivat talojen pihoilla leppeästi, linnut lauleskelivat jotenkin nuotilleen ja lehtipuiden oksat puskivat silmua silmun perään kuin sarjatyönä. Muutamia kastematoja lojui vielä viikonlopun sateiden jäljiltä jalkakäytävillä. Ne vaikuttivat elottomilta. Ne olivat  päätymässä takaisin luonnon kiertokulkuun. Niiden tuhannet lajitoverit olivat näppärät nokat arvatenkin jo poimineet. Linnunpesissä on syöty juhla-aterioita näinä päivinä.