Rippijuhlatarjoomukset olivat runsaat ja niitä oli nautittava sen mukaisesti, joten energiataso oli aika hyvä, kun viimeisten vieraiden poistuttua vedin tossut jalkaan. Perjantain "pitkiksen" innoittamana päätin jälleen kokeilla, miltä tuntuisi tuntia pidempi lenkki. Ja koska päivä oli jo kallistumassa iltaan, suunnaksi valikoitui T-lenkki, tällä kertaa T1.

Vaikka oli todella mukavaa ja antoisaa tavata sukulaisia ja tuttavia pitkienkin aikojen takaa, olin salaa tyytyväinen, etten joutunut lykkäämään lenkkiä kovin myöhään. Edellinen ilta oli venähtänyt pitkäksi valmisteluiden parissa, ja päivä oli ollut hyvin tunnepitoinen (kuka on tuo nuori, valoisakatseinen mies, joka juuri käveli valkoisessa albassa ohitseni kirkon käytävää pitkin?), joten hetki yksinäisyyttä teki väsyneelle ja hämmentyneelle mielelle terää.

Hölkkäilin sopivalta tuntuvaa vauhtia lenkin vastapäivään. Nilkoissa kivisteli hieman aluksi, mutta olin ennakoinut tilanteen ja vetänyt neopreenituet jalkoihin. Ne ovat aivan ihmeelliset kapineet, jotain taikaa niissä on. Kilometrin jälkeen kaikki tuntemukset katosivat nilkoista, ja tällä hetkellä tilanne on normaali, jollei peräti parempi.

 Lisäys: ensimmäisen viikon kilometrisaldoksi tuli hieman alle 60 km.