Toivo, meidän kaikkien vaivaisten kaveri.

Lomaltapaluuviikko sujui liikunnallisesti yksitoikkoisella mutta tuotteliaalla tavalla. Rullasin sinnikkäästi kuntopyörää lähes päivittäin, tunnin tai enemmän kerrallaan, saavuttaen matkamittariin 30 - 45 kilometrin lukemat joka kerta. Vaihtelen nopeuksia ja tempoa kuntopyörän (!) rajallisen kapasiteetin mukaan. Lihaskuntotreeniä olen myös tehnyt päivittäin, sillä olen luonut mukavasti vaihteluakin. Hyvä harjoitus syntyy, jos ensin lämmittelen ajelemalla puolisen tuntia, siirryn hetkeksi punnerrusten, voimapyörän ja pallojumpan pariin ja sitten taas jatkan huristelua.

Eilen uskaltauduin P:n kanssa altaaseen. Hölkkäsin ja kävelin vedessä reilun tunnin verran. Niin on nöyräksi käynyt kuntoilijan mieli näköalojen äkkiä julmasti kavennuttua, että tunti vesijuoksua hurahti hetkessä ihan huomaamatta.  Kirmasin heltat hyllyen kuin paraskin kevätniitylle päästetty kihtinen nauta. Sekoilin kellonaikojen kanssa ja P joutui lopulta kertomaan minulle, että olimme vesijuosseet jo yli tunnin. Lopetimme siihen, niin kauan kuin vielä tuntui hyvältä. Sitä paitsi P oli ahkeroinut jo pitkään altaassa minua odotellessaan. Suurin merkitys viihtymisen kannalta oli tietty loistavalla seuralla - kiitos vielä kerran P!

Aluksi lonkassa tuntui pientä kirvelyä, ja tuntui vaikealta hallita lantion asentoa. Pienensin askellusliikettä ja yritin tehdä enemmän töitä käsivarsilla. Pikku hiljaa meno alkoi sujua. Tänään ei ole havaittavissa mitään tuntemuksia. Hieno havainto on, että vesijuoksu siis sujuu ja onnistuu. Lisätään korvaavien harjoitteiden listaan saman tien.