Jos torstai-illan lenkki hieman tahmasi, niin tänään sujui odotettua paremmin.

Lähdin pelonsekaisin tuntein matkaan. Jalat tuntuivat palautuneilta viime viikonlopun jäljiltä, mutta muu elimistö ei ehkä niinkään, tai sitten vedin jonkinmoiset överit maltolla. Aamulla kun heräsin, sydän hakkasi ja naama oli kirjava.

Mutta päätös oli tehty. Ei muuta kuin kamat kasaan ja bussiin. Lähdin niin aikaisin että ehdin klo 11.00 starttiin, mikä tarjoaa meille hitaille taivaltajille hyvän etumatkan. Varsinainen startti tapahtuu nimittäin klo 12.

Sain nollakierroksen ja kahden ensimmäisen varsinaisen kierroksen ajaksi juoksukaverin seuratoverista. Hölköttelimme pitkin jäistä ja sohjoista reittiä, vauhdilla jota en rupea tässä millään tavalla arvioimaan. Askellus oli  sen kaltaista pomppimista ja hyppelehtimistä, että mitään lukemia ei tullut mieleenkään pohtia. Nastalenkkarit olisivat olleet toden teolla tarpeen. Tällainen on Stadin talvi.

Sinnikkäästi etenimme, kunnes luonto kutsui minua vaativasti ja oli poikettava Palloilutalossa. Seuratoveri jatkoi matkaansa. Panin musan soimaan ja läksin jolkottelemaan itsekseni.

Neljännen kierroksen tietämillä tunsin sekä jaloissani että koko kehossani, että viime aikoina on juostu paljon. Väsymys ei ollut mitenkään ylitsekäypää, mutta selvästi tunsin puolimaratonin kohdalla, että saan olla iloinen jos jaksan loppuun asti. Juoksualusta oli kohentunut sään hieman lämmettyä puolen päivän jälkeen. Tietä peittävä jääkerros haihtui auringonpaisteessa uskomattoman nopeasti, ja pitoa auttoi myös HKR:n hiekoitusauto, joka saapui paikalle kuin tilauksesta.

Vaikeimmat hetket koin kierroksella 7. Keskeyttämistä en edes harkinnut, mutta kävely houkutteli turhan paljon, eikä vähiten sen takia, että oli ruvennut uudelleen pakastamaan ja tien sulat kohdat muuttuneet peilimäisen liukkaiksi. Siksipä pidin tiukkaakin tiukemman itsekurin ja kävelin vain ne ylämäkipätkät joihin olin antanut itselleni luvan jalkaa säästääkseni. Muuten hölköttelin eteenpäin hitaasti, mutta selvästi juoksuaskelella. Kahdeksannella kierroksella olo helpottui, ja saatoin jopa lisätä hieman vauhtia, tai ainakin tuntui siltä että lisäsin. Yhdeksäs ja viimeinen taittui varsin rennosti, tosin olin todella iloinen kun viimein saavuin viimeisen kerran Palloilutalon edustalle ja sain käteeni taas uuden hienon pokaalin.

Loppuaika oli sitten 5.02, eli ihan hyvin olosuhteisiin nähden. Kiitos vielä kerran H  juoksuseurasta!

Nyt hieman taukoa maratoonauksesta, eli vain normaaleja lenkkejä ensi viikolla.