Torstai-illan naisten lenkki siirrettiin lähimaastoille ja juoksu vaihdettiin sauvakävelyyn. Ensinnäkin Malmin lenkki on juoksukelvottomassa kunnossa viime päivien suoja- ja pakkassäiden vaihtelun takia. Toisekseen lenkkiseurueemme jäsenillä on monenlaista palautumisprosessia meneillään eli kevyempi liikunta on paikallaan.
Läksimme matkaan heti tapaamispaikalle saavuttuamme. Päädyimme kiertämään reittiä joka kulkee Tapanilan, Tapaninvainion ja Tammiston seutuvilla, Vantaa-joen molemmin puolin.
Ilta oli hyytävän kaunis. Pakkasta ei ollut kuin pari astetta mutta näillä leveysasteilla mereltä tuleva kosteus tekee ilman raa’an oloiseksi. Onneksi ei sentään tuullut kovaa. Olin pukeutunut pitkään kerrastoon ja kevyeen fleecepuseroon, jonka päälle puin juoksutakin. Päässä oli pipo ja jalassa Salomonit, jotka tulivat nekin sitten testatuiksi talviolosuhteissa. Hyvin toimivat, pito-ominaisuudet riittivät jäisillä teillä. Hanskat olivat turhan ohuet.
Jalat toimivat koko lenkin ajan varsin hyvin. Kivut ja säryt vaeltelivat pitkin oikeata jalkaa. Polven seutuvilla vihloi tietenkin joka askelella, vuoroin sisä- ja ulkosyrjällä, vuoroin pohkeen oikeassa ja vasemmassa reunassa, ja muutaman kerran kirpaisi polvitaipeessa, muttei niin kovasti, etteikö sitä olisi kestänyt. Pystyin kävelemään aivan normaalisti. Ja kun kampurointi ei muuttunut pahemmaksi niin en siitä piitannut sen enempää. Lenkin loppua kohden vihlonta sitä paitsi hiipui vedonomaiseksi tuntemukseksi. Tämä on kuulemma tyypillistä rasitusvammoille.
Kävelyyn kului osaltani aikaa tasan kaksi tuntia, mukaan lukien matkat treffipaikalle ja takaisin. Rentouttavaa ja reipasta ulkoilua hyvässä seurassa, mikäpä sen mukavampaa.
Kotona annoin koivelle kylmää suihkua ja lämmintä löylyä, sipaisin vielä ehostukseksi vähän Zonia ja kylmägeeliä, ja hyvä siitä tuli. Aamulla ei särkenyt yhtään. Lauantain Hassen maraton jää kuitenkin juoksematta. En tahdo pilata tätä. Jos koipi suinkin sallii, teen ensi viikon lopulla lyhyen testilenkin ja sen mukaan muutamia kevyitä sipsutteluita. Jos kaikki menee hyvin, säästän menohalut Endurancen syysleirille.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.