Hieman varjoinen on matkani kohti valoa....

Tarkoitus oli kokeilla juoksukävelynomaista liikehdintää viikonlopun aikana. Kunnianhimoinen tavoite ja yritys kutistuivat kuitenkin kälyiseksi puolen tunnin kävelylenkiksi, kun otin tyypit uusista kävelysauvoistani lähimetsässä. Ilmeisesti olin onnistunut kauppareissulla jotenkin ärsyttämään jalan niin että kipeää teki marssiminen mäkeä ylös ja toista alas. Painelin kotiin ja istahdin suosiolla kuntopyörän selkään. Kävelysauvat toimivat sentään niin kuin pitää ja pääsevät aktiivikäyttöön heti kun mahdollista.

Reilun tunnin ajosta kevyehköllä vastuksella, kuntopyörän nopeusmittarin mukaan noin 35 km:n tuntivauhdilla, jalka ei suuttunut yhtään vaan päinvastoin: rehkinnän jälkeen tuntemukset olivat hyvinkin miellyttävät. Aamulla ehkä vielä pykälää paremmat. Rohkaistuneena köpöttelin sitten lasten kanssa tänään melkein kolmen tunnin kävelylenkin kauniin aurinkoisessa syyssäässä. Kävelimme muun muassa Katajanokan ympäri, ja kun sivuutimme Hassen hölkkämaratonin kääntöpaikan Pohjoisrannassa, huokaisin kaihoisasti. Mutta toivoahan on yhä.

Kuntoilua on Masokistin Unelman jälkeen kertynyt noin 4 - 6 tuntia viikossa. Lasken kuntoiluun mukaan paitsi vesijuoksut ja kuntopyöräilyt, myös jumppasessiot ja kaikkein skarpeimmat huvikävelyt. Eli ihan normaalia kuntoilua, tosin enimmäkseen hyvin alhaisilla tehoilla. Pelkään siksi kuntoni heikentyneen niin, että jos/kun ikinä pääsen takaisin juoksupuuhiin, joudun aloittamaan kaiken alusta. Juoksutuntuman etsintään ja palautukseen kulunee viikkoja aikaa. Saa nähdä miten loppuvuoden tavoitteiden käy.