Tänäänkin näytti siltä, että loistavan kauniin päivän jälkeen alkaa sade juuri silloin kun astun ovesta ulos. Tähtäimessäni oli Paloheinän 7,5 km:n pururadan kiertäminen. Sadetta ei kuitenkaan tullut, vaan aurinko pilkahteli kun ajelin polkupyörällä kohti Paloheinää.

Pysäköin tuttuun paikkaan jumppatelineiden luokse. Olin verrytellyt jo kotona, ja lyhyt pyöräily oli lämmittänyt reisilihakset, niin että läksin saman tien juoksemaan. Ehdin parinsadan metrin päähän kun muistin, etten ollut lukinnut pyörää. Ei muuta kuin takaisin ja etusivu uusiksi.

Jätin ihan treenihygieniasyistä sen jyrkän kiepin väliin. Tarkoitus oli tehdä reipas harjoitus, mutta pysyttää tehot kohtuullisina. Paloheinän huipulle kiipeäminen on kaikkea muuta kuin kohtuullisen tehokas harjoitus.

Läksin hölköttelemään pururataa pitkin reippaanlaista vauhtia. Aluksi juoksu tuntui tahmealta ja takkuiselta, ja hikoilin runsaasti vaikka olin pukeutunut mielestäni aika kevyesti. Jatkoin kuitenkin samaa vauhtia ja niinpä olo aika pian siitä koheni. Jouduin aika paljon rykimään ja kakomaan, siitepölykausi nimittäin jatkuu aina vain. Jalka nousi kaikesta huolimatta reippaasti, joten annoin mennä niin kuin monot veivät. Kyllä metsään räkää mahtuu.

Ehdin kierroksen loppuun alle 50 minuutissa. Juoksin kaikki ylä- ja alamäet, vaikka alun perin olin ajatellut, että kävelisin kaikkein jyrkimmät ylämäet. Kivaa oli, kyllä pururadalla raikkaassa metsässä juokseminen on jos ei nyt parasta niin hauskinta treeniä! Jalat ja kroppa tykkäävät, päästä puhumattakaan, saavat raikasta vaihtelua siinä kuin sykekin. Taidan mennä huomenna takaisin jos vain aikaa riittää, ja tehdä hieman pidemmän mutta myös kevyemmän treenin, johon voisin liittää myös kävelyitä. Toinen vaihtoehto on mennä tuohon kodin lähelle metsälenkille. Paloheinään menoa puoltaisi etenkin se, että saisin taas liitetyksi harjoitukseen hieman pyöräilyä.