Maanantaiaamuna nenä tuhisi ja olo oli tukkoinen. Päivän mittaan tilanne kuitenkin koheni sen verran, että en malttanut olla kokeilematta pientä hupijuoksentelua. Pukeuduin lämpimästi ja lähdin ulos pakkaseen. Suuntasin tossut kohti Maunulaa, koska arvelin, että Pakilantietä kulkemalla pääsen aina Paloheinään saakka ja sieltä kotiin varsin hyvin aurattuja ja hiekoitettuja teitä pitkin. Näin kävikin. Hölköttelin iloisena ja äärimmäisen kevyttä vauhtia tuon lenkin. Aikaa kului jonkin verran, ehkä reilu tunti. Kello jäi taas kotiin.

Tänä aamuna tuhistelin taas, ja yskäisinkin muutaman kerran. Mitä lie tukoksia oli putkistooni eksynyt. Mitään kuumeen tms tapaista tai muutoin huonoa oloa ei ilmaantunut, ja koska päivän ruokahuoltokin vaikutti onnistuneelta, kipaisin jälleen pienen lenkin, tällä kertaa Tapanilan suunnalla. T0:n ehdin hyvin kiertää sillä aikaa kuin ruoka muhi uunissa, kun Vanhalla Tuusulantiellä pistelin kilometrin verran vähän reippaammin, samoin kuin lenkin loppupään ylämäissä innostuin vähän harppomaan. Oli tosi hauskaa juosta pitkästä aikaa kunnolla ja antaa sykkeen nousta vapaasti. Mutta kello ryökäle unohtui taas kotiin, joten en tiedä miten reippaasti nyt sitten liikahdin, muuta kuin että hippulat vinkuen.