Tarkoitus oli kerätä kilometrejä tänä viikonloppuna, joten lähdin perjantai-iltana kiertämään T2:a. Vauhti olisi taas maistunut, mutta maltoin mieleni ja otin hissuttelulinjan heti alusta asti. Lisäksi oli varottava vähän jalkoja, keskiviikon vauhdit tuntuivat taas sääriluiden kohdalla.
<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
Säädin radion Groovelle. Perjantai-iltaisin sieltä tulee juuri sopivaa pk-lenkkimusaa, menevää ja svengaavaa biittiä, jonka tahdissa ei väistämättä tee mieli juosta mutta joka tekee tehtävänsä taustatunnelman luojana. Iskelmän parhaat kotimaiset ja kevyen musiikin klassikot ovat myös omalla tavallaan loistavaa lenkkimusaa, erityisesti kuuntelen kotimaisten kappaleiden toisinaan varsin hienoja sanoituksia, joihin ei muulloin tule kiinnittäneeksi tarpeeksi huomiota. Mutta jotenkin niin yksinkertaista musiikkia se sitten kuitenkin on, vai lienevätkö piirit pienet mutta parin perättäisen lenkkikuuntelun jälkeen sielu kaipaa taas jo enemmän haasteita kun kappaleet rupeavat muistuttamaan toinen toisiaan. No, voi vika olla kuulijassakin, mutta todella kaipaisin enemmän raikkautta ja omaperäisyyttä paitsi suomalaisen iskelmämusiikin sävelmiin myös sanoituksiin.
Sään lämpenemisellä on ollut yksi selkeä hyvä vaikutus: talven aikana kuiviksi ja kipeiksi käyneet sieraimet ovat taas palautumassa ennalleen. Olen myös sumutellut varsin ahkerasti suolavesiliuosta. Apteekista saa 50 ml:n pumppupullon ilman reseptiä. Voin suositella kaikille jotka kärsivät tästä varsin ikävästä vaivasta. Tepsii myös jos nuhalääkkeet ovat kuivattaneet limakalvot.
Itse juoksusta ei ole tämän kummempaa kerrottavaa. Ihan tavallinen hidas pk-lenkki se oli, paitsi Pukinmäenkaarella tein noin parin minuutin pituisen vauhdikkaamman vetäisyn. Tarkoituksena oli herätellä kroppaa lauantain taivallusta varten.
7.4.2006
exe.time: 1.45/T2
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.