Aurinko on hellinyt viime päivinä. Edellisen päivityksen jälkeen olenkin pyrkinyt nauttimaan siitä ulkoilmassa niin usein kuin mahdollista. Ostin kevään kunniaksi uudet tossutkin, Nike Icarokset, jotka ovat minulle täysin uusi tuttavuus. Ne on suunniteltu neutraalille askellukselle ja yhden koepyrähdyksen perusteella sopivat menopeleiksi ainakin pitkää lyhyemmille lenkeille. Ikävä kyllä tuon maanantaisen lenkin jälkeen en ole päässyt testaamaan Icaruksia lisää, koska terveiden kirjoissa vietetty aika näyttää jääneen tällä erää lyhyeksi. 

Toissapäivänä nimittäin aloin taas tuntea selvääkin selvempiä flunssan oireita. Osa perheestä on sairastanut jo pitkään, ja tautiin on liittynyt pitkällistä, piinaavaa yskää ja korkeata kuumetta. Opinahjossanikaan ei kevätflunssia ole liikkeellä mitenkään vähän, joten tartuntatilanteita on tarjolla enemmän kuin tarpeeksi. Miksipä minäkään säästyisin. 

Onneksi sentään ennätin jonkinlaisen pitkiksen hölkkäillä pitkin Vantaan rantoja viime lauantaina. Kävin Ruutinkoskella katsomassa kevään kuohuja, jotka tosin osoittautuivat vaatimattomiksi vähälumisen talven jälkeen. Vuoden ensimmäiset polkujuoksut tulivat kuitenkin tehdyiksi kun kiersin vielä jonkin matkaa Pitkäkoskelle päin, ennen kuin käännyin takaisin Kuninkaantammentielle ja sieltä peltojen poikki kotimatkalle.

Huikaisevassa auringonpaisteessa oli mahtavaa hölkötellä kaikessa rauhassa ja antaa tuulen heilutella pipon alta vapautuneita kutreja. Kävin tervehtimässä herefordejakin. Ne ovat tainneet viettää koko talven ulkoilmassa, karuihin olosuhteisiin tottuneita kun ovat. Ne nauttivat kaiketi omalla, tyynellä tavallaan valoisasta kevätpäivästä aitauksessaan heiniä mutustellen. Niiden olemuksesta on vaikeata havaita mitään suurempia tunnetiloja, mutta pitkälle jalostettu harmonia itsen ja ympäristön välillä ei suurempia räiskähtelyjä tietenkään kaipaa. Ne toisin sanoen vaikuttivat onnellisilta. Viime kesän vasikat ovat kasvaneet isoiksi ja ehkä uusia on pian jo tulossa. Kevät on monella tavalla otollista aikaa. 

Outo sympatiani noita ylväitä eläimiä kohtaan hämmästyttää välillä itseänikin. En tiedä, miksi niiden olemus niin kiehtoo. Ne ovat "vain" nautoja, mutta minusta niissä on jotain enemmän. 

Tästä syntyykin luonteva analogia postaukseni toiseen aiheeseen. Aloitin nimittäin tällä viikolla kolesterolilääkityksen. Kävin alkuvuodesta terveystarkastuksen yhteydessä laboratoriokokeissa ja niiden perusteella sekä kolesteroli- että paastosokeriarvoni ovat koholla, kolesteroliarvot jopa huomattavasti liian korkeat. Tässähän ei sinällään ole mitään uutta, merkittävästi kohonneet kolesteroliarvot minulla todettiin jo kymmenen vuotta sitten, pian sen jälkeen, kun olin aloittanut juoksuharrastuksen.

On tietenkin vaikea uskoa, että liikuntaharrastus olisi jollain tavalla johtanut veren rasva-arvojen kohoamiseen. Ajallinen yhteys lienee pelkkää sattumaa, tai sitten arvojen kohoaminen liittyy johonkin muuhun, vääjäämättömään kehitykseen. On vaikea sanoa, kuinka pitkään ennen tuota kymmenen vuotta sitten tehtyä havaintoa veriarvoni olivat olleet tuolla tasolla. 15 vuotta sitten arvot olivat normaalit. Mielelläni ajattelen niin, että olen liikuntaharrastuksella lunastanut itselleni 10 "tervettä" vuotta enemmän kuin mitä olisin saanut viettää ilman liikuntaharrastusta, jos kerran oli käydäkseen niin kuin kävi. Vaikka eihän tämä mikään sairauskaan ole. Uutta nyt onkin tuo koholla oleva paastosokeriarvo, sekä LDL:n arvo, joka hipoo peräti kuutta. Paastosokerini oli jo pari vuotta sitten tasan 6 ja kokonaiskolesteroli melkein sama kuin nyt. 

Joka tapauksessa tulos johti lääkärin konsultaatioon ja istuttuani vastaanottohuoneessa noin viisi minuuttia huomasin suostuneeni lääkitykseen. Olin tähän oikeastaan jo henkisesti valmistautunut. Tähän asti olen järjestelmällisesti kieltäytynyt kolesterolia alentavista lääkkeistä. Statiinien sivuvaikutukset ovat kiistattomat, vaikka ne ovat tietenkin hyvin yksilöllisiä. Eniten pelkään lihasoireita, jotka saattavat (pahimmassa tapauksessa) vaikuttaa kykyyni harrastaa tätä rakasta liikuntalajiani. Mutta vaihtoehdot alkavat kai nyt olla vähissä ja riskit kasvusuunnassa. Ehkä on myös ajateltava jälkikasvua: annanko huonon esimerkin perheen nuorisolle, jos en hoida itseäni jos kerran hoitokeino on olemassa. Etenkin, kun muut keinot eivät ole tepsineet. Ja etenkin, jos heillä on perimässään jotain epäedullista. 

Ruokavaliota hoitokeinona lääkehoito ei tee tarpeettomaksi, pikemminkin päinvastoin. Eikä liikuntaa tai vaikkapa luontaistuotteiden käyttöä. On olemassa valmisteita, joilla tiettävästi on tehoa, kuten p u n a r i i s i. Viime vuonna on annettu uudet kolesterolia alentavan ruokavalion Käypä hoito -suosituksetkin. Tutkailin niitä t ä ä l t ä ja kävin läpi kohta kohdalta, samalla miettien omia ruokatottumuksiani. 

On todettava, että nykyinen ruokavalioni vastaa lähes pilkulleen noita suosituksia. Kuten jokainen tunteva ihminen, joskus tietenkin sorrun herkuttelemaan, mutta mitään satunnaista brie-juustoviipaletta tai suklaapalaa pahempaa en ainakaan tunnusta mässäileväni kovin tiuhaan. Suklaata en edes voi syödä paljon, koska saan siitä ikäviä iho-oireita. Ja kuten tästä blogista voi päätellä, harrastan liikuntaa kohtalaisen paljon, jopa niinä aikoina, kun harrastan kokonaismäärään nähden tavallista vähemmän liikuntaa. Elämäntapojeni pitäisi toisin sanoen olla kunnossa. 

Mutta on myös todettava, että lihon varsin helposti, enkä ole pikkulapsiaikojen jälkeen ikinä ollut millään tavalla laiha, tuskin edes hoikka. En edes niinä aikoina, jolloin olen treenannut pitkiin kisoihin, parhaimmillaan kaksi kertaa päivässä. Rasvaa on kehosta tuolloin tietenkin kadonnut, mutta paino ei ole merkittävästi pudonnut. Mutta paino nousee kyllä heti, jos mikä tahansa syy ilmaantuu! Läskeistä eroon pääseminen on vastaavasti muuttunut iän myötä aina vain vaikeammaksi, mikä taas lienee tuttu pulma myös joillekin teille, vähintään keski-ikään ehtineille lukijoille ja kanssajuoksijoille. Joko tämä sittenkin johtuu jostain virheestä ruokavaliossani, tai sitten perimästä, tai jostain ihan muusta. Ylimääräiset kilot tuppaavat kaiken lisäksi kertymään keskivartalon alueelle, mikä lienee nykykäsityksen mukaan se kaikista pahin sijainti sydämen terveyden kannalta. Jos lopettaisin liikunnan, minusta kehittyisi parissa kolmessa kuukaudessa leppoisa, omenavatsainen ja -poskinen muori. 

Vielä ei kuitenkaan ole mitään syytä luovuttaa, täytyy vain antaa vähän periksi, kuten suuresti kunnioittamani ultramaratoonari Pasi Koskinen on unohtumattomasti, omista lähtökohdistaan lausunut. Hänen kokemuksensa, ajatuksensa ja elämänsä, joita hän blogissaan omaleimaisella tyylillään kuvailee, ovat aivan ehdotonta luettavaa kaikille liikunnasta, ultramaratoneista ja ylipäätään elämän moninaisista käänteistä kiinnostuneille. 

Popsin näin alkuun kuukauden verran näitä nyt määrättyjä tabletteja, kuten lääkärin kanssa sovimme. Jos merkittäviä sivuvaikutuksia ei tule, jatkan lääkitystä kesän yli ja syksyllä otetaan uudet näytteet. Ja mahdollisesti tehdään niille sokereillekin jotakin jos tarvis vaatii. Ainakin tutkitaan lisää.