"Lajin perustaja, korealainen Ji Han Jae, kehitti 1950-luvulla suoraviivaisen ja tehokkaan itsepuolustuslajin kadun päällekarkaustilanteita varten.
Myöhemmin opetukseen tulivat opit sisäisen voiman eli Ki-voiman kehittämisestä. Tälle yhdistelmälle lajin perustaja antoi nimen Sin (mieli) Moo (taistelu) Hap (yhdistää) Ki (voima) Do (tie)."
Eilen olin ensimmäisellä treenitunnilla salilla. Aloitimme treenin hengitysharjoituksilla sekä tehokkaalla juoksu- ja loikkalämmittelyllä, joka olikin tarpeen viimeistään siinä vaiheessa, kun siirryimme hiomaan kolmen erilaisen potkun tekniikkaa. Ne oli nimetty yksinkertaisesti potkuiksi 1, 2 ja 3. Tottumattoman jaloissa alkoi tuntua erityisesti potkun nro 3, kohdalla, jossa jalkaa kohotetaan ja samalla tehdään voimakas kiertoliike.
Mielenkiintoinen ja haastava oli kaatumisharjoitus. Alusta oli onneksi pehmeä ja muistin aina pitää leuan rinnassa kiinni, etten iskisi takaraivoani alustaan ja menettäisi peliä sen siliän tien. Kiehtovaa oli huomata, miten komean läjäyksen jopa minä saan aikaan kun isken kämmeneni kovaa lattiaan. Kerrassaan vaikuttavaa!
Tunnin ohjelmaan kuului lisäksi mm. kyynärpäälukon ja eräänlaisen otteesta irtiriistäytymis- ja iskuharjoituksen yhdistelmä. Mikäli arvon lukijat haluatte enemmän tietoa näistä otteista ja liikkeistä, käykää ihmeessä lähimmällä salilla tutustumassa toimintaan :) Tunti kului näissä puuhissa ällistyttävän nopeasti. Odotan innolla seuraavaa kertaa, joka on keskiviikkona.
Yksi tärkeä osa harjoittelua oli myös salietiketti. Salilla kunnioitetaan opettajia, ylempien vöiden haltijoita, harjoitusvastustajia ja muita oppilaita kumartamalla ja käyttäytymällä muutenkin kohteliaasti ja huomaavaisesti. Salille tultaessa kumarretaan siellä olijoille, samoin kuin sieltä poistuttaessa. Kengät jätetään eteiseen. Harjoittelu tapahtuu avojaloin.
Liikkeet olivat kohtalaisen helposti mieleenjääviä ja ainakin näin alussa opettaja antoi meidän harjoitella omaan tahtiin parin kanssa puuttumatta jokaiseen virheeseen. Oppilaita ryhmässä oli vain kuusi (lisää saattaa tulla pitkin syksyä, kurssit "kiertävät" siten, että mukaan voi tulla milloin vain). Tärkeintä lienee, ainakin minun kohdallani, että ylipäätään uskaltaudun iskemään, vääntämään tai potkimaan (tai olemaan iskevinäni, vääntävinäni tai potkivinani) toista ihmistä, ja että opin hallitsemaan pelkoni tietyssä pisteessä väistämättömäksi käyvää kipua kohtaan. Treenitunneilla ei ketään satuteta, vaikka noita arkoja pisteitä ja hermoja tietoisesti toisistamme etsimme. Jos toisen vääntö tai kääntö aiheuttaa liikaa tuskaa, liikkeen voi lopettaa taputtamalla lattiaa tai toista esim jalkaan tai selkään.
Sisäisen Ki-voiman olemus ei vielä minulle näyttäytynyt omissa harjoitteissani. Sen havaitsin, että liikkeiden harjoittelu vaatii tiukkaa keskittymistä. Käytössä on runsaasti kehon pieniä ja vaikkapa juoksuharjoittelussa vaille huomiota jääviä lihaksia. Liikkeiden tulisi lisäksi olla salamannopeita, sivaltavia. Viimeksi mainittu lienee mahdollista vasta kun tekniikkaa on harjoiteltu tarpeeksi. Eli toistoa, toistoa, toistoa, toistoa..... ehkä tässä on sisäisestä voimasta apua: lajin opettelu vaatinee laivalasteittain kärsivällisyyttä. Tämänkertainen miesopettajamme (varsinainen opettaja on naishenkilö, mutta hän oli sairastunut) oli hyvin ystävällinen ja suorastaan kiltti, mutta kun hän näytti meille pariin kertaan, miten liikkeitä voi toteuttaa tositoimissa, saimme hänen viileän määrätietoisessa katseessaan ja otsanrypistyksessään mitä ilmeisimmin kokea välähdyksen siitä, mitä Ki-voimalla tarkoitetaan.
Do oli harjoituksen kohteena eilispäivänä sen verran, että juoksin aamulla töihin sekä matkat salille ja takaisin.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.