Tänä vuonna ei ole vielä montakaan lenkkiä juostu yhtä kuumassa säässä kuin tänään. Maskun maratonin aikaan oli poikkeuksellisen lämmintä ja se tietenkin tuntui. Samoin Lanzaroten auringon alla taivalletut lenkit olivat tottumattomalle kova pala.

Lähdin matkaan heti töistä tultuani, eli hieman ennen puolta kuutta. Lapset olivat vähän aiemmin veistelleet itselleen välipalaa ja sovimme, että laitamme varsinaista päivällistä vasta lenkin jälkeen. Puin ylleni hihattoman paidan ja lyhyet trikoot, vedin Nimbukset jalkaan ja ei kun menoksi. En katsonut lämpömittaria, ei ollut kovin vaikeata arvata että hiki roiskuisi. En myöskään käynnistänyt kelloa vaan ajattelin juosta sen aikaa kuin hyvältä tuntuisi. Suuntasin kohti Vantaa-joen rantaa aikomuksenani juosta ensin Haltialaan ja katsoa sitten mikä olisi päivän lopullinen reitti.

Juoksu tuntui hiukan tahmealta aluksi, jalka ei noussut vapautuneesti. Mitään kipua ei ollut, mutta kumman jäykkää meno oli. En saanut juoksurytmistä millään kiinni. Olin ollut liikkeellä ehkä puolisen tuntia, kun selässä, tai oikeammin jossain lantion keskivaiheilla tuntui jotain, voisin parhaiten kuvailla sitä "narahdukseksi". Joka tapauksessa askellukseni muuttui kuin taikaiskusta. Pienen hetken ajan tuntui, kuin ristiselästä olisi säteillyt alas jalkoihin lievää vihlontaa, mutta kun se loppui, meno tuntui koko ajan paremmalta ja kevyemmältä. Outo juttu kaiken kaikkiaan. Olen tosin kuullut, että monenmoisia luksahduksia voi sattua, ja että ne voivat tällä tavoin korjaantua itsekseen. Enpä ihmettelisi, vaikka Ponnenjärvellä vaivanneen selkäsäryn syy olisi katsonut asiakseen lakata olemasta olemassa juuri tänään.

Tilannetta helpotti entisestään se, että pääsin pölyisen paahteiselta rantatieltä Niskalan arboretumin viileään vihreyteen. Pysähdyin juomaan vettä ja otin muutaman kävelyaskelen. Arboretum on lintujen suosiossa, se on rauhallinen pesintäpaikka lukemattomille pikkulintulajeille, ja ne lauloivat aivan haljetakseen. Teki melkein pahaa pistää radio kovemmalle kun jatkoin matkaa.

Hölköttelin menevää ja mukavaa vauhtia Paloheinään asti. Hetken mietin, jatkaisinko vielä Pirkkolaan, mutta kotona odottivat jo nälkäiset lapset, joten oli aika lähteä paluumatkalle. Kotona katsoin lämpömittaria. Kello oli melko tarkkaan seitsemän ja mittari näytti 25 astetta.