Kauheata kun minusta on ruvennut tuntumaan etten enää tiedä yhtään mitä teen kun lähden lenkille. Tieto lisää tuskaa, totta tosiaan. En taidakaan ottaa sitä sykemittaria takaisin käyttöön, vaan annan mennä  ihan sillä vauhdilla ja sykkeellä ja sellaisella ajanotolla kuin kulloinkin parhaalta tuntuu. Ei tässä olla mitään kilpaurheilijan uraa enää luomassa. Jätän piru vieköön kohta tuon kellonkin pois. Arvioin ajan auringosta ja pääskysten lennosta. Syke on sopiva niin kauan kuin sitä on havaittavissa.

Enivei. Tänään läksin heti töiden jälkeen liikkeelle. Lapsille oli valmisruokaa eli sapuskointi pääsi alkamaan nopeasti eikä toimintaa tarvinnut kummemmin edes valvoa koska a-mies saapui parahiksi kotiin ja istuutui lapsukaisten seuraan. Makaronilaatikon heittelykynnys kohosi heti huomattavasti.

Viikonlopun rehkintä tuntui erityisesti pohkeissa, ne olivat jumissa. Lisäksi oikean jalan polvitaipeessa kihelmöi oudosti. Starttasin siis mahdollisimman voimia säästävälle, tasaiselle ja pehmeäalustaiselle reitille, eli Vantaan rantaan. Vantaan rantaan. Heh, kuulostaa jotenkin hauskalta. Tämmöinen päivä tänään.

Hölköttelin kaikessa rauhassa vältellen äkkinäisiä liikkeitä lähes Haltialaan asti, ja siitä peltojen poikki Paloheinään. Matkan aikana pohkeet sulivat ja olo raikastui kaikin puolin. Vauhti oli ilmeisesti juuri sopiva: palauttava muttei liian hidas vaan riittävästi kroppaa stimuloiva. Tuli paha kiusaus juuttua taas tiedätte-kyllä-minne kierroksia ottamaan, mutta sain itseni ylipuhutuksi kääntymään kohti kotia. Ahneus ei juuri nyt taida kannattaa.

Luin tänään Juoksija-lehteä ja nauroin oikein ääneen kun siinä kerrottiin eräästä hiihtojoukkueesta joka oli ennen tärkeätä kilpailua karannut yöllä hotellihuoneensa ikkunasta pitkälle lenkille. Valmentaja oli nimittäin järjestänyt vartioinnin huoneen ulko-ovelle. Tuttu tunne tämmöiselle tätikuntoilijallekin. Aina ei maltin käyttö ole helppoa kun intoa on paljon enemmän.

29.5.2006

exe.time: 1.30/varmaan 12 km?