Oli pituudeltaan KOLMEKYMMENTÄ KILOMETRIÄ!

Kuulostaa uutisankalta, muttei ole sitä. Kyse ei nimittäin ole mistään makkarasta vaan juoksulenkistä. Kipittelin kolmekymmentä kilometriä tänä iltana (tarkkaan ottaen 30,2). Juoksin himpun verran  yli kymmenen kilometrin mittaisen lenkin kolmeen kertaan.

Lenkki sujui aivan käsikirjoituksen mukaan kaksi ensimmäistä kierrosta. Pidin kummankin kierroksen jälkeen pienen tauon, kävin kotona juomassa ja hetkuttelemassa jalkoja. Kerran pistäydyin vessassa. Taukoihin paloi aikaa noin kymmenen minuuttia. 

Satoi hiljalleen lunta. Tien pinnan pehmensi mukava kerros, joka ilmeisesti säästi jalkoja. Toisen kierroksen jälkeen ounastelin jotakuinkin 3.45 loppuaikaa joululenkilleni. Sää oli muutenkin mukava, pakkanen lauhtunut lähes nollakeliksi, ilma oli kosteata ja helppoa hengittää. Päätin juosta kolmannen kierroksen toisen puoliskon niin reippaasti kuin jaksaisin. Siihen asti hissuttelisin.

Viimeisellä kierroksella, parin kilometrin jälkeen se sitten alkoi. Tuska. Olin juonut 3 - 4 desilitraa urheilujuomaa (Dexal) ennen lenkille lähtöä ja lisäksi hörppäsin muutaman kulauksen ensimmäisen kierroksen jälkeen. Olen vältellyt tuota lientä koska olen todennut ettei siinä käytetty makeutusaine sovi vatsalleni, varsinkaan jos juon juomaa tyhjään vatsaan. Makeutusaine toimii laksatiivin tavoin. Nyt minun oli juotava sitä koska geelit olivat tietenkin päässeet loppumaan ja olin syönyt varhain aamupäivällä riisipitoisen aterian, joka tavallisesti sopii hyvin lenkkipäivän ruoaksi. Lähtö oli kolmen aikaan iltapäivällä, joten olin jo hiukan nälkäinen ja verensokeri oli laskusuunnassa. Olisin tietenkin voinut syödä vaikka leipää, mutta tyhmä mikä tyhmä.

Pari kilometriä taivallettuani mahassa kouraisi. Hidastin vauhtia, ei auttanut. Meni kävelyksi. Kipu helpotti ja rupesin taas juoksemaan. Tätä rataa jatkui sitten loppuun asti, aika ajoin oli pysähdyttävä kokonaan ja rauhoiteltava kramppeja kyykkyasennossa. Viimeisen kilometrin kävelin suurimmaksi osaksi, vain aivan lopussa tein noin viidenkymmenen metrin pyrähdyksen. Loppuajaksi tuli sitten nolot 4.08. No siitä tauot pois, niin vähän alle neljä tuntia taivalsin, mutta on se silti vartin enemmän kuin mihin oli mahdollisuus. Periksi ei tietenkään tullut mieleenkään antaa. Jalat olisivat nimittäin aivan hyvin jaksaneet vielä juosta. Mikä on tietenkin omalta osaltaan rohkaisevaa kotirataultraa ajatellen.

Ei koskaan mitään niin huonoa ettei jotain hyvää. Tästä opin nyt ehkä viimeinkin, että urheilujuomat on vastedes jätettävä pulloon ja tyydyttävä täyttämään hiilarivarastot normaalilla ruoalla. Olin niin jo tehnytkin, edellisenä päivänä söin  pastaa ja leipää ja popsin lisäksi illalla muutamia kourallisia pähkinöitä ja rusinoita, mutta eivät ne lenkkipäivän akuuttia nälkää enää tyydytä. Lenkkijuomaksi sopii minulle parhaiten vesi ja palautteluun sitten vichy ja kunnon ruoka.

Ruokaa onkin piakkoin tarjolla yllin kyllin. Kuusi on koristeltu ja glögi tuoksuu. Masukipukin on enää muisto vain.

Toivotan rauhallista joulua kaikille teille jotka blogiani muuten vain luette, sekä lähetän sylillisen lämpimiä ajatuksia erityisesti teille, rakkaat kanssajuoksijat. Kiitos tähänastisesta tuestanne. Olkoon vuosi 2006 kaikkien haaveiden toteutumisen vuosi!

Kaappimaratoonari vaikenee joulun ajaksi ja palaa asiaan vasta kun taas tekee mieli lähteä juoksemaan.

Tämän viikon juoksut: 53,2 km.

 

23.12.2005

exe.time: 4.08/30,2 km

basic, limits: 129 - 152

ave: 143

kcal/fat: 1753/45