Lähtöpäivän aamuna oli kurkku kipeä. Lentokentälle lähdin puolen päivän aikoihin välttyäkseni mahdolliselta Etyj-kokouksen tuottamilta liikenneruuhkilta. Tapasin matkakumppanini Hannan ja Miikan kentällä ja nousimme pienen kahvihetken jälkeen koneeseen. Olo oli kohtalaisen hyvä, ei flunssainen mutta ei ihan normaali kuitenkaan.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Saavuimme Osloon aikataulussa alkuiltapäivästä. Matka lentokentältä keskustaan sujui nopeasti lentokenttäjunalla. Pyrytti ja tuuli, joten hakeuduimme saman tien hotellin huostaan ja kävimme taloksi ilmavan tilavaan huoneeseemme. Ilta kului läheisessä italialaisessa ravintolassa Oslossa asuvan seuratoverin kanssa aterioidessa. Ruoan jälkeen kävimme täydentämässä kisaeväsvarastot ja vetäydyimme hyvissä ajoin yöpuulle. Nukuin katkonaisesti, yskitti ja nenä oli tukossa. Otin buranaa ja nenäsuihketta ja siitä oli apua.

 

Aamulla kännykkä herätti meidät seitsemän tienoilla. Hotellin buffet-aamiainen odotti kahdeksalta, jonka jälkeen pakkasimme varusteemme ja lähdimme kävellen kohti Bislettin stadionia. Sää oli seljennyt ja vaikutti siltä, että aurinko vielä paistaisi.

 

Itse kisapaikka oli ikään kuin maanalainen, kaksiväyläinen rata, joka kiersi stadionia sen ulkorakenteissa. Järjestimme Suomi-huoltopöydän, jonka äärelle asettui vielä kaksi muutakin maanmiestä. Ja koska oli itsenäisyyspäivä, huoltopöydän taakse seinälle aseteltiin t-paita, jossa oli Suomen lippu, sekä seuran tunnusta kantava paita. Somistuksen täydensivät vielä punainen tonttulakki sekä Hannan tuliaisista napattu Lapin Kulta -olutpakkauksen pahvi. Koristelu loi juhlatunnelmaa ja sen lisäksi paikka olisi kisan aikana helppoa tunnistaa pitkästä huoltopöytien rivistä.

 

Kiersimme radan kertaalleen kävellen. Ulkona oli pari miinusastetta, ja kävi ilmi, että lämpötila vaihtelisi radan eri osuuksilla kohtalaisen paljon, etenkin yöaikaan oli odotettavissa kiristyvää pakkasta. Valaistus oli sopiva, hämäriä kohtia oli mutta eteensä näki ihan hyvin. Radan pinta oli karheaa pinnoitetta ja heti sen alla oli betonia. Petollinen yhdistelmä. Tossun alla kävellessä pinta tuntui pehmeältä, mutta kisan edetessä betoni näytti voimansa.

 

Ennen varsinaisen kisan alkua järjestäjät soittivat kaikkien niiden maiden kansallislaulut, joista oli osallistujia mukana. Se loi upeasti tunnelmaa. Suomi-jengi uskaltautui jopa hieman hyräilemään Maamme-laulun kohdalla. Viimeisten valmistelujen jälkeen juoksijat komennettiin starttiviivalle. Lähtöjännitys tiivistyi, musiikki pauhasi ja norjalaiset järjestäjät tsemppasivat kaikin tavoin kisailijoita, kunnes vihdoin, tarkalleen kello 12.00, letka nytkähti liikkeelle.

 

Olin jakanut ajan mielessäni neljään kuuden tunnin jaksoon. Tavoitteena oli pyrkiä juoksu/kävelemään kolmen ensimmäisen jakson aikana kolme maratonia ja viimeisellä jaksolla, jolloin väsymys jo painaisi askelta, niin paljon kuin pystyisin. Aloitin Karhuilla ennakoidakseni sen, kun jalat jossain vaiheessa rupeaisivat kaipaamaan lisää vaimennusta. Lähdin matkaan kevyellä mutta sopivan menevällä vauhdilla. Kävelytaukoja pidin heti alusta asti, ja ensimmäinen maraton taittui suunnitelman mukaisesti hieman alle kuuden tunnin ajassa. Tuossa vaiheessa radan kylmä osuus oli vielä siedettävän tuntuinen, kosteus hieman tuntui kurkussa. Lämpimän osuuden ilmatila oli kuivempi, mikä ei välttämättä ollut yhtään sen parempi. Lonkka antoi ensimmäiset merkit lievästä uupumisesta.

 

Toisella neljänneksellä lonkka alkoi kipuilla. Lisäsin kävelyn määrää. Kokeilin juosta vain kylmän osuuden ja kävellä lämpimän välttyäkseni toistuvan hikoilun ja palelemisen vaivalta. Tämä systeemi toimi pitkän aikaa. Vauhtini kuitenkin hidastui niin, että 12 tunnin kohdalla olin saanut kokoon vain noin 75 kilometriä.

 

Kolmannella neljänneksellä kipu lonkassa ja reidessä yltyi. Lämpötila laski myös, niin että kurkkuani kirveli entistä pahemmin. Olin jo aiemmin sitaissut reiden tiukkaan pakettiin ideal-siteellä trikoiden päälle, mikä auttoi hetken mutta ennen pitkää  tuntui vain puristavan. Löysäsin sidettä, mutta lihas ei silloin saanut riittävää tukea. Kipu levisi myös polven seutuville, arvatenkin epätasapainoisen askelluksen takia. Luovuin lopulta siteestä vedin neopreenituen polven ja reiden avuksi. Tuossa vaiheessa jouduin luopumaan juoksemisesta, koska lonkkaa en tietenkään saanut tuetuksi lainkaan. Kävely sujui pienen alkukankeuden jälkeen, joten ajattelin, että menen sitä tahtia loppuun asti. Tulos ei olisi odotettu, muttei ihan huonokaan. Mielessäni kangasteli peräti ennätyksen parannus.

 

Fiilis laski samaa tahtia kuin kipu yltyi. Otin särkylääkettä aikamoisia annoksia. Sivelin Voltarenia lonkkaan ja pidin lepotaukoja. Asprinahal Aalto yritti neuvoi minua kokeilemaan luonnonparannuskeinoa, joka vaikuttaa sisäiseen voimaan. Asento oli Asprinahalin mukaan tosin tehokkaampi apu polvivaivoihin kuin lonkkaan, mutta päätin silti yrittää. Kävelin peukalo ja nimetön yhteenliitettyinä ja muut sormet suorina parin kierroksen ajan. Reipas kävelyvauhti hiipui kaikesta huolimatta hitaaksi, tuskaisaksi maleksimiseksi. Puin toppatakin ylleni ja menin puoleksi tunniksi pitkäkseni juoksijoille varattuun lepohuoneeseen. Joskus 10 minuutinkin torkkuminen voi tuoda kummasti voimia. Ajattelin, että tapahtuisi maailmanluokan ihme ja lonkka jotenkin siinä itsekseen paranisi. Kaikenlaista sitä tuleekin väsyneenä kuvitelleeksi.

 

Mikään ei tepsinyt, joten 17. tunnin tienoilla päätin lopettaa jalka koukussa rämpimisen. Siinä vaiheessa matkaa oli kertynyt noin 103 km. Ikinä ei ole sata kilometriä tuntunut yhtä pitkältä matkalta ja vaikealta saavuttaa! Kiitos edes tästä vaatimattomasta tuloksesta kuuluu sataprosenttisesti ihanalle, upealle ja aina yhtä kannustavalle Suomi-joukkueelle. En ollut ainoa, jolla oli vaikea reissu, mutta jaksoimme tukea toinen toisiamme loppuun asti. Olin tietenkin pettynyt itseeni ja suoritukseeni ja suihkussa nielin karvaita kyyneliä, mutta syötyäni hieman evästä ja juotuani pullollisen vettä jaksoin jo nauttia mukaansatempaavasta kisatunnelmasta. Norjalaiset kannustivat hekin aivan väsymättä, mistä myös suuri kiitos esitettäköön. Yön aikana keskeytyksiä tuli jonkun verran vähän joka leirissä. Lämpötilaero kylmän ja lämpimän osuuden välillä oli pahimmillaan yli parikymmentä astetta, mikä teki armotta tehtävänsä.

 

Kisan ruokahuolto ei mielestäni ollut ihan muiden järjestelyjen tasalla. Makkaran ja vohveleiden sijaan olisin kaivannut kylmyyden takia ruoaksi vaikkapa keittoa tms, tai sitten pelkkää pastaa tai riisiä edes. Sipseillä, pienillä voileivillä ja mandariinin palasilla, jotka sinällään maistuivat, ei kovin pitkään porskuteta. Makkaraa en nimittäin saanut alas ollenkaan, ja vohvelit eivät jostain syystä vain tepsineet. Neljältä aamulla oli tarjolla pastaa ja lihapullia, joka antoi energiaa, mutta oli currylla maustettu aika voimakkaasti. Monet valittelivat närästystä aterian jälkeen.

 

No, kritiikki menee sikäli ohi maalin, että energioiden loppuminen ei tällä kertaa ollut pulmieni aiheena. Olisin ehkä kyennyt raahautumaan vielä kolmisenkymmentä kilometriä, mutta todennäköisesti olisin tällä hetkellä vielä pahemmassa kuosissa kuin nyt. Ääntä ei juurikaan tule ja kävelyssä joudun tukeutumaan kävelysauvaan, mutta odotan silti toipuvani koettelemuksesta ehkä jo viikon parin sisällä.

 

Kisan suomalaisista osallistujista Mikko Luusalo ja Petri Perttilä tekivät loistosuoritukset. Mikko juoksi 12 h-kisassa kolmannelle tilalle 127,191 km:n tuloksellaan, ja Petri oli 24 h-kisassa viides tuloksellaan 200,560 km. Onnittelut molemmille vielä kerran! Maannaiseni Hanna Vauhkonen sijoittui niinikään viidenneksi naisten 24 h-kisassa tuloksella 153,690 km. Lämpimät onnittelut Hannalle!

 

Naiset tekivät molemmissa kisoissa hienoja tuloksia: 12 h-kisassa Margrethe Lögavlen juoksi 135,705 km, ja 24 h-kisassa Sharon Gayter 219,090 km. Miesten kisojen voittajat olivat Gjermund Sörstad 138,430 km:n ja Ralf Weis 225,085 km:n tuloksellaan.

 

Jotain kisan ja olosuhteiden rankkuudesta kertonee, että "keskeytyksiä" tuli kohtalaisen paljon. Aikaperusteisessa kisassahan tulee aina tulos, mutta ideana on pysytellä radalla koko aika. Tässä kisassa väki väheni loppua kohden todella dramaattisesti. Ristiriitaista kyllä, paljon voittajien kunnosta ja tasosta juoksijoina ja urheilijoina kertoo myös se, että heihin eivät nuo olosuhteet näyttäneet vaikuttavan juuri lainkaan!!

 

Tämä kisa oli tässä, hauska matka ja opettavainen kokemus. Suuret kiitokset vielä Petrin rouvalle, joka ystävällisesti kuljetti vaivaiset kulkijat autolla lentokentältä kotiin.