Nämä viimeiset juoksut ennen kisaa yritän hoitaa mahdollisimman rauhalliseen tahtiin, tavoitellen tulevaa kisavauhtia. En osaa sanoa tarkkaan mitään lukemia, mutta jonnekin 7 min/km pintaan tuo asettunee ainakin aluksi, ja siitä sitten hidastuu arvatenkin loppua kohden. Siis hölkkävauhti. Kävelypätkiä tulee mukaan heti alusta asti, mikä tietty pudottaa keskimääräistä km-vauhtia.
Eilen hölköttelin työmatkat mennen tullen. Lähdin kauniin auringonpaisteen houkuttelemana matkaan t-paidassa, ja etenkin aamulla se oli selvästi väärä valinta. Pitkähihainen paita olisi ollut tarpeen, sen verran viileä tuulonen puhalteli. Kevät on oikukas. Aamulenkin etenin nopeinta reittiä mutta iltapäivällä tein muutaman lisäkierroksen. Päivän saldoksi kertyi runsaat 22 km.
Tänä aamuna matkasin bussilla töihin mutta kotiin taivallan jalkaisin, todennäköisesti lyhyttä rantalenkkiä lisälenkein.
Mitään ihmeempiä rankkoja harjoituksia en enää aio tehdä. Ensi ja seuraavana viikonloppuna köpöttelen todennäköisesti jonkin sortin pitkikset ultravauhdilla, yksityiskohdat selviävät kunhan tiedän missä päin maailmaa oleskelen. Muuten keskityn pelkkään nautiskeluun ja nykykunnon ylläpitämiseen.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.