Suomen ilmastossa on ns. välikausia, jolloin ei vielä ole täysin siirrytty uuteen vuodenaikaan. Tai en minä tiedä, onko näin oikeasti, mutta tämä touko-kesäkuun vaihde merkitsee ainakin minulle ajankohtaa, jolloin luonto vielä etsii itseään ja olomuotoaan ja me ihmiset sen mukana. Tänä vuonna koin kuitenkin pienimuotoisen järkytyksen, kun kaiken arkisen puurtamisen keskellä puolivahingossa havahduin siihen, että vapusta on jo melkein kuukausi ja puut melkein täydessä lehdessä.

Myös Kaappimaratoonarin jalat elävät vahvasti hetkessä. Kaavailtu juoksu- ja (aktiivi)lepopäivien rytmitys ei ole täysin toteutunut monestakaan syystä, mutta hyvä uutinen lienee kuitenkin se, että viime viikon torstain ja perjantain peräkkäiset juoksentelupäivät eivät tuottaneet ainakaan uusia ongelmia. Kipuilua on ilmennyt, mutta kolotukset menevät ja tulevat - toisinaan varsin äkillisesti ja salaperäisestikin. Ehkä tämä on merkki paranemisesta, ehkä ei. 

Tuleva viikko näyttäisi olevan niin täynnä erinäistä aherrusta, että suorastaan odotan lenkkituokioita, jolloin saan heittää arkihuolet hetkeksi sivuun ja vain nauttia liikkumisen riemusta. Säätila on muuttumassa yhä kesäisempään suuntaan, jollei parin sadepäivän anna pilata tunnelmaa. Kesäähän sade vain lupailee. Kasvukauttaan elävät luontokappaleet kaipaavat lämmön lisäksi vettä. 

Lämmöstä ja kosteudesta saammekin vuoron perään ainakin täällä etelärannikon tuntumassa osamme tällä viikolla. Oppilaitokset päättävät työnsä ja monissa kodeissa valmistaudutaan juhlistamaan opintonsa loppuun saattaneiden saavutuksia jopa helteisissä olosuhteissa. Kakkujen paistajille ynnä muille hellan äärellä ahertajille on toisin sanoen tulossa haastavat ajat. 

Toivotan kaikille teille arvoisat lukijat ja kanssajuoksijat voimia juhlavalmisteluihin, mikäli sen kaltaisissa puuhissa tällä erää olette, sekä oikein paljon onnea ja menestystä sekä riemullista juhlintaa opintonsa päättäville ikään, sukupuoleen, asuinpaikkaan, opinahjoon tai arvosanoihin katsomatta!