Alkaakohan ikä painaa Kaappimaratoonarin jaloissa, kun Kouvolantien catwalk tuntui taas kerran hivenen kapeammalta kuin menneinä vuosina? Siitäkin huolimatta, että suurten rekka-autojen aerodynaamiset ominaisuudet ovat puolestaan vuosi vuodelta parantuneet - ainakin lippis pysyi ohitusten jälkeen joka kerta päässä. Mutta kuinka läheltä ne kiitivätkään! Eräs suuri syy tähän oli todennäköisesti se, että muuta liikennettä oli toisinaan niin paljon, että väistöliikkeisiin ei kerta kaikkiaan ollut tilaa. Minun oli näin ollen edetessäni pysyttävä koko ajan valppaana ja tietoisena siitä, mitä tapahtuu niin edessä, takana kuin sivuillakin, joten jätin useimmiten musiikkisoittimen kotiin.
Onneksi olen sen verran runsaasti tutustunut mökkiseutumme tieverkostoon, että olen löytänyt reittejä, jotka vain lyhyesti sivuavat Kouvolantietä ja kulkevat pääosin hiljaisilla metsäautoteillä. Ainoana vaarana tutkimusretkillä on ollut, että kulkeudun hikisenä ja hyttysten syömänä vahingossa suoraan jonkun kesämökin pihamaalle, keskelle grillijuhlia. Oppirahat on kuitenkin niin onnistuneesti korkoineen maksettu, että tällä hetkellä on hallussa puolenkymmentä vaihtoehtoista lenkkiä rauhallisessa ympäristössä.
Ostin kesän kunniaksi kaksi uutta retkeilyvyölaukkua, joissa on kerrankin tarpeeksi tilaa tarvikkeille ja juomille. Toinen on pienempi ja sirompi kuin toinen, joten otin sen mukaani kun kerran lähtiessäni sää vaikutti harvinaisen pilviseltä ja viileältä ja tarkoitus oli tehdä vain noin tunnin mittainen lenkki. Sulloin kuitenkin lippiksen toiseen vyölaukun pienistä taskuista siitä huolimatta, etten saanut taskun vetoketjua vedetyksi kokonaan kiinni. Tietenkin heti Kouvolantielle päästyäni pilvet katosivat taivaalta ja aurinko alkoi porottaa takaraivossa eikä loppua porotukselle näkynyt. Hapuilin lippistä. Se oli kadonnut.
Pysähdyin ja tähyilin taakseni. Mietin hetken, lähtisinkö etsimään lippistä, mutta minun tuurillani se olisi pudonnut jo mökin pihamaalle. Olin taittanut viitisen kilometriä matkaa, joten laiskuus voitti. Taivas sitä paitsi pilvistyi taas, kun ehdin kohtaan, jossa on valittava, kierränkö lyhyemmän vai pidemmän lenkin, joten lienee helppo arvata, että suuressa viisaudessani lähdin pidemmälle reitille. Yhtä helppoa lienee arvata, että kun olin edennyt hyvän matkaa kaikkein kauimmaiseen pisteeseen lähtöpaikalta ja juonut suurimman osan eväistäni, taivas taas selkeni, vähäinenkin tuulenvire tyyntyi ja lopulta oli tavattoman kuumaa ja ahdistavaa.
Ei auttanut muu kuin tarpoa eteenpäin, vuoroin hölkäten ja vuoroin kävellen. Aurinko porotti sellaisesta suunnasta, että varjoa siunaantui tienvarsille äärimmäisen vähän. Siemailin pienen pieniä kulauksia viimeisestä vesitilkastani kuin mikäkin autiomaahan eksynyt turisti. Kaikenlaiset siivekkäät, lentävät, pistävät ja pirisevät otukset olivat havainneet minut ja parveilivat innokkaasti ympärilläni. Ne vähät piittasivat mistään ohveista.
Viimein pääsin takaisin Kouvolantielle. Päästyäni kohtaan, jossa aiemmin havaitsin lippiksen kadonneen, rupesin toiveikkaana tarkkailemaan pientareita. Isoja rekkoja ajoi ohitseni molempiin suuntiin, samoin kuin busseja, kuorma-, paketti- ja henkilöautoja. Yhtäkkiä jotain valkoista vilahti noin kymmenen metrin päässä minusta. Lippiksenihän se siellä heittelehti iloisesti autojen ajoviimoissa. Minun ei olisi menomatkalla tarvinnut palata kuin viitisenkymmentä metriä, niin olisin löytänyt lakin.
Tämä vuosi on ilmeisesti ns. myyrävuosi. Metsäautoteitä pitkin vaeltaessani tienvarsien pusikoissa on kahahdellut tämän tästä ja pieniä tummia otuksia on kipittänyt salamana tien yli, toisinaan melkein lenkkikenkieni kärkiä hipoen. Huono-onnisimmat kiireisistä yrittäjistä ovat päätyneet autonrenkaiden alle. Luonto kuitenkin korjaa omansa pois, eikä mikään mene hukkaan. Variksilla, harakoilla ja muilla raadonsyöjillä on hyvät oltavat. Vilkas liikehdintä kuitenkin kertonee siitä, että myyriä ja muita pikkujyrsijöitä on paljon ja uusia asuma-alueita etsitään kiivaasti. Mökin pihapiirissä ja sen tuntumassa kuhina oli myös melkoinen ja myyrien ja päästäisten runsaan määrän myötä myös punkit taitavat menestyä. Tänä kesänä koettiin perheessä onneksi vain yksi pureutuminen, vaikka kuulapyssypeleihin hurahtanut jälkikasvu ryynäsi serkkujensa kanssa pusikoissa tuntikausia kerrallaan. Punkin läsnäolo havaittiin nopeasti ja se nyppäistiin punkkipihdeillä pois. Riittävä vaatetus ja torjunta-aineet ilmeisesti pelastivat paljolta. Punkkitarkastuksia tehtiin niinikään säännöllisesti.
Hyönteismaailmassa ovat jonkinlaisia voittajia tänä kesänä myös perhoset. Viime kesän tapaan niitä pyrähteli kokonaisina värikkäinä parvina ilmaan, kun etenin pitkin metsäteitä. Niitä ei korventava kuumuuskaan pelottanut, päinvastoin: ne laskeutuivat keskelle tietä levittelemään siipiään, kuin kerätäkseen auringon säteitä varastoon. Perhosten kanssa ilmatilasta kilpailivat sudenkorennot. Ne partioivat tien yläpuolella omintakeista, kulmikasta lentorataansa tien yläpuolella kuin valvoen, keitä niiden reviirillä oikein liikkuu. Sudenkorento on tuulahdus menneisyydestä, esihistoriallisilta ajoilta. Niitä oli maan päällä jo kauan ennen ihmistä.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.