Nämä kaksi työpäivää, jotka julmasti keskeyttivät lomani, tuntuivat rankoilta. Olin tänään kotiin lähtiessäni hyvin masentunut, väsynyt ja mielentilani oli aivan epätavallisen toivoton. Oloa pahensi entisestään se, että periaatteessa minun pitäisi olla juuri nyt hyvin iloinen, toiveikas ja uhkua voitontahtoa, mutta säälinkin vain itseäni ja nössöilen. Töissä menee pieleen lähes kaikki mikä voi mennä pieleen, vaikka kovasti on uurastettu tilanteen kohentamiseksi. Niinpä ajattelin saavuttuani vihdoin töistä kotiin joskus kahdeksan jälkeen illalla, etten lähde tänään juoksemaan, mutta toisin kävi.
Söin hieman leipää, mansikoita ja vadelmia, tuijotin lasten kanssa Maailman laidalla -elokuvaa, jossa Russell Crowe pullisteli onnekkaana sotalaivan päällikkönä, selitin kaikki kohdat joita lapset eivät mielestäni oikein tajunneet, ja he selittivät minulle sen mitä olin selittänyt heille väärin, ja lepäilin muutenkin mukavan jutustelun merkeissä. Oloni parani illan mittaan, ja katulamppujen sytyttyä vetäisinkin tossut jalkaani ja läksin pienelle pyrähdykselle. Marjakimarakin oli sopivasti laskeutunut vatsassa.
Oli jo niin pimeätä etten rohjennut lähteä metsäpoluille tai Vantaan rantaan, joten jolkottelin pitkin katuja kotoa Käpylän paloasemalle ja takaisin hieman kiertotietä. Meno tuntui yllättävän hyvältä. Viikonlopun rälläilyt ja mässäilyt olivat tehneet tehtävänsä ja keho oli palautunut lauantain rehkinnästä. Rauhallisen startin jälkeen kipitin varsin mukavaa vauhtia, joka lenkin loppua kohden vielä kiihtyi asteittain. Juoksin melko tarkalleen 37 minuuttia. Lyhyin lenkkini varmaan vuoteen.
Juoksun jälkeen venyttelin huolellisesti ja tein muutamia voimaharjoituksia. Kiusasin vatsalihaksia ja pinnistelin selkälihaksia. Tunnustelin siinä samalla oloani ja eloani ja keskityin kuulostelemaan kropan eri kohtia. Missään ei tökkinyt eikä tuntunut kipua tai jäykkyyttä. Säärten lihakset, niin isot kuin pienetkin, olivat rennot ja se viiltävä tulehtuneisuuden tunne, joka lauantain jälkeen oli jäänyt hiipumaan pohkeisiin, oli kadonnut. Liikkeet olivat pakottomia, yhtä helpon tuntuisia kuin niitä edeltänyt juoksu. Hyvä fiilis, kondiksesta puhumattakaan.
Olipa hyvä että käytin 37 pientä minuuttia juoksemiseen tänään. Olin ne ansainnut.
Laskin heinäkuun kilometrejä vähän tarkemmin. Kolmisensataa niitä sitten kuitenkin kertyi.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.