Lauantaiaamu valkeni niin kauniina ja aurinkoisena, että hylkäsin ajatuksen Paloheinän varjoisista metsistä ja linnunlaulusta. Kirkkaalla säällä on kerta kaikkiaan pakko päästä meren rantaan juoksemaan.

Pukeuduin t-paitaan ja pitkähihaiseen paitaan sekä pitkiin trikoisiin, vaikka lämpömittari näytti lähtöhetkellä +15 astetta. Meren äärellä olisi todennäköisesti paljon viileämpää ja tuulista. Juoksupaidat olivat sen verran pyykkäysvaiheessa, että päädyin siniseen I Endurance 24 h-kisapaitaan sekä Endurancen pitkähihaiseen seurapaitaan. Menopeleiksi valitsin Karhut. En yleensä käytä noita paitoja muuta kuin tilanteissa, joissa seuraan kuuluminen on osoitettava esim vaatetuksella. Tämän kerran kuitenkin ajattelin voivani ylvästellä hienossa asussa. Sitä paitsi ajattelin repun peittävän t-paidan selässä olevat tekstit sopivan häveliäästi.

Evääksi valmistin kolme saippuapullollista Puhtia ja yhden kinkkusämpylän.

Läksin hölköttelemään kohti Pasilaa. Sää oli niin lämmin, että pitkähihainen paita päätyi reppuun jo 10 minuutin juoksun jälkeen. Valitsin Käpylässä tavallisesta poikkeavan kiertoreitin - työmatkajuoksujen aikana tuon seudun maastot ovat tulleet jo liiankin tutuiksi. Hartwall-areenalta jatkoin suoraan kohti Haagaa ja ohitin Niemenmäen. Ja tietenkin, kun kerran elämässäni diivailen kisapaita ylläni, jään heti kiinni. Olipa hauska vihdoin tavata V! Muutaman "lennossa" vaihdetun sanasen vaihdettuamme V jatkoi matkaa omaan suuntaansa ja minä kaarsin kohti Seurasaarta.

Kiersin Seurasaaren rantaviivan polkua pitkin. Kiihdyttelin hieman mäkisillä osuuksilla ja se tuntui hyvältä asfalttijolkotuksen puuduttamissa reisilihaksissa. Pidin erään suojaisen poukaman kohdalla juomatauon. Istuin auringossa ja katselin kimaltavaa merta.  Saaresta suuntasin rantareittejä pitkin kohti Töölöä ja Kaivopuistoa, jossa pysähdyin seuraavalle tauolle. Istahdin penkille ja otin esiin evässämpyläni ja  saippuapullollisen Puhtia.

Kaupunkielämään kuuluu monenlaisia ilmiöitä, joista kaikki eivät ole todellakaan miellyttäviä. Eräs epämiellyttävämmästä päästä oleva ilmiö käveli ohitseni ja jäi noin kymmenen metrin päähän seisoskelemaan. Söin ja join ja samalla tarkkailin häntä vaivihkaa. Tyyppi oli pukeutunut takkiin, jonka liepeet ulottuivat lantion alapuolelle. Takin helmojen välistä hän ryhtyi muina miehinä onanoimaan, kun minä istuin siinä penkillä sämpylöineni ja juomapulloineni. En tiennyt itkeäkö vaiko nauraa. Harmitti joka tapauksessa. Näky ei ollut varsinaisesti ruokahalua herättävä. Tuuli kuljetti jotain kiusallista hajuakin. Lopulta päädyin vanhaan, hyväksi havaittuun konstiin, eli häivyin paikalta. Nielin kävellessäni loput sämpylästä ja juomasta.

En antanut moisen tunkeilun pilata lenkkiäni, vaan jatkoin rauhallisin mielin ja Janis Joplinia kuunnellen matkaani kohti Kauppatoria ja Merihakaa. Arvoin hetken, jatkaisinko Sörnäisten rantatieltä ylös kohti Hämeentietä vai valitsisinko Hermannin reitin. Päädyin jälkimmäiseen. Hölkkäsin samaa rauhallista tahtia Käpylään ja sieltä kotiin.

Aikaa lenkkiin kului runsaat neljä tuntia kaikkine taukoineen. Tarkempaa aikaa en tiedä, koska en käynnistänyt kelloa lainkaan. Matkan pituudesta ei ole tarkkaa tietoa, mutta kaikkine mutkineen taitoin ehkä 34 kilometriä. Vauhti oli ultrarauhallinen, todennäköinen kisavauhti. Olo oli lenkin jälkeen jokseenkin väsynyt, ilmeisesti minulla ei ollut riittävästi juomaa mukana. Aurinkoinen ja hieman tuulinen sää kuluttaa nestevarastoja tavallista enemmän. Kotona siemailin heti pari lasillista kokista ja muutaman lasillisen vettä päälle, ja olo parani välittömästi.

Jotakuinkin 115 kilometriä onnistuin juoksemaan kuluneen viikon aikana. Ensi viikolla tuskin pystyn samaan, on näitä juhlapyhiä sun muita sen verran, että lenkkeilemään pääsen vain perheen muiden menojen ehdoilla. Jos sää ei suosi mökkireissua, osallistun viikonloppuna Hiekkaharjun kuuden tunnin kisaan. Jos taas mökille lähtö käy ilmeiseksi, heitän muutamat rekkarallit niissä maastoissa.