Mitähän on tänään ollut ilmassa? Kaikki vempeleet simahtivat lenkin aikana.
Ohjelmassa olisi ollut vauhtileikittelyä T0:n verran, mutta fiilis oli niin hyvä, että päätin tempaista T1:n, vastapäivään.
Aluksi temppuili sykemittari. Lähdin matkaan (tällä kertaa huolellisesti tankattuna) heti töistä tultua, kello taisi olla jotakuinkin viisi. Nappasin mittarin päälle, mutta kun olin juossut seitsemisen minuuttia, yhtäkkiä sykelukemat hävisivät. Huomasin tämän, koska tarkkailin sykettä alkumatkasta. Olin tapani mukaan rauhallista aloitusta tekemässä. Oli pysähdyttävä räpläämään mittaria. Pakkasviima vesitti silmät ja oli jo pimeää, mutta sain kojeen taas käyntiin. No, ensimmäisten minuuttien tiedot nyt sitten katosivat.
Sitten alkoikin varsinainen lystiosuus. Hölkkäsin ihan matalana vielä viitisen minuuttia ja Pukinmäenkaarella avasin hanat. Tein lenkin aikana neljä minuutin tai parin mittaista spurttia, suurimmissa ylämäissä Vanhalla Tapanilantiellä ja tylsimmillä suorilla, kuten Vanhalla Tuusulantiellä. En antanut sykkeen nousta kertaakaan yli 165:n. Laskeskelin hiljattain ns. Karvosen kaavan avulla, että anaerobinen sykerajani on 167. Vauhtikestävyyslenkit ja vauhtileikittelyt pitäisi kuulemma tehdä tämän rajan alapuolella.
Kuten sanottu, lystiä oli. Basso siivitti menoa. On se perhanan hyvä radiokanava. Kohta jo luullaan, että siellä on tuttuja töissä kun koko ajan mainostan mutta ei tietääkseni ainakaan ole. Musan tempo vaihteli sopivasti noiden juoksun rytmitysten mukaan.
Paitsi että pari kilometriä ennen kotia radio simahti. Liekö pakkanen puraissut vanhaa uskollista ystävää. Se on joskus talvisin osoittanut tämänkaltaista heikkoutta. Annettakoon anteeksi. Hyvin se on palvellut. Ja toimii sitä paitsi taas, kokeilin oikein.
Jaloille annoin lenkkisaunassa kylmä-kuuma -käsittelyä (jääkylmää suihkua ja löylytystä vuoron perään muutaman kerran). Hieman tuntuu säärissä jäinen juoksualusta. Toivottavasti ei mene penikoiksi.
Kirjoitan tähän näkyviin mittariin tallentuneet tiedot, vaikka vajavaisiksi ne jäivät. Jotain kehitystä on tapahtunut, koska kokonaisaikani oli arviolta 1.26, eli muutaman minuutin nopeampi kuin yleensä, eli lujaa mentiin loppujen lopuksi, mutta keskisyke jäi melkein samaksi kuin tasavauhtisemmilla lenkeilläni tällä matkalla.
16.12.2005
exe.time 1.19 (+ n. 7 min)/T1
own zone basic, limits: 128 - 152
ave: 145
kcal/fat: 564/45
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.