Reeniohjelman mukaista reeniä on nyt yritetty tahkota parhaimman mukaan, niin hölkkä- kuin kävelyaskelella. Arkikiireiden lomassa sekä niistä huolimatta voisin sanoa, että aika mukavasti olen saanut kilometrejä taakseni.
Viime viikonloppuna urakoin peräti kaksi pidempää rupeamaa, yhden kummallakin etenemistyylillä.

Perjantai-iltapäivänä starttasin työpäivän päätyttyä kohti Pohjois-Helsinkiä. Vetäisin vaihtelun vuoksi jalkaani vanhat kunnon Vomerot, jotka suoriutuivat erinomaisesti nykyisiin eläkepäiviin oikeuttavista reissuista mm. Bornholmissa.
Olen lenkkeillyt huhtikuusta asti pääasiassa Freellä, tyylistä ja vauhdista riippumatta. Nyt kuitenkin, kun haluan vähitellen pidentää lenkkejä ja kenties lisätä vauhtia, lienee syytä edes ajoittain säästää tätä haurastuvaa luustoani ja käyttää iskuja vaimentavia jalkineita. Freellä lenkkeily on kuitenkin tehnyt tehtävänsä, eli vahvistanut lihaksia ja parantanut jalkojen ja lantion seudun nivelten iskunkestävyyttä. Mielestäni olen myös parantanut juoksuasentoani niiden avulla. En missään tapauksessa aio ennen lumien tuloa luopua niistä kokonaan. Kävelylenkit teen johonkin pisteeseen asti Freellä. Satkulle lienee paras lähteä vaimennetuilla kengillä, joten niillä kävelyyn on myös syytä totutella hyvissä ajoin.

Vomerot toimivat yllättävän hyvin. Tuntuivat ne ehkä hieman raskailta ja uimaräpylämäisiltä, kun olen tottunut sukkamaisen hyvin istuviin ja kevyisiin Freehin. Aloitin reissun Malmin lentokentän kautta ja jatkoin Tapanilan kautta kohti Haltialaa. Malmin asfalttiteillä meno alkukömpelyyden jälkeen tuntui koko ajan paremmalta. Haltialan ja Paloheinän pehmeillä hiekkapoluilla taas tuntui, kuin juoksisin patjanpalasten päällä, mutta pian siihenkin kroppa jollain tavalla tottui. Joka tapauksessa viihdyin tien päällä erinomaisesti kaksi tuntia ja kolme varttia ja lenkin jälkeen olo oli suorastaan loistava.

Lauantaipäivä kului erinäisten iloisten kohtaamisten parissa, enkä enää parin viinilasillisen jälkeen lähtenyt lenkkeilemään. Sääntö, josta en jousta koskaan.

Sunnuntaina sen sijaan oli mitä kaunein ja kesäisin sää, joten heti puolenpäivän jälkeen vedin taas Freet jalkaan ja lähdin ulos. Ensimmäinen etappi häämötti Helsingin keskustan läpi kulkevalla Baanalla. Nyt ensimmäistä kertaa kuljin sen päästä päähän Musiikkitalolta aina Ruoholahteen saakka. Työmatkalenkeillä Baanan alkumetrit ovat osa reittiä lähes poikkeuksetta nykyään.

Jatkoin Ruoholahden ohi Kaivopuistoon ja sieltä tuttua Pohjoisranta-Sörnäinen-Toukola-Käpylä reittiä kierrellen ja kaarrellen kotiin. Retkeen kului kokonaisuudessaan reilut viisi tuntia ja taisi olla tämän vuoden ajallisesti pisin lenkkini. Näitä täytyy saada siis lisää.
Pienempiä pyrähdyksiä olen tehnyt lähes päivittäin.

Kuten tarkkasilmäiset lukijat ja kanssajuoksijat ovat saattaneet havaita, elättelen toivoa osallistumisesta VI Endurance 24 h –kisaan ensi helmikuussa. Tämän osallistumisen voi torpedoida monikin asia, joista merkittävin lienee vallitseva asumistilanne. Jos se muuttuu olennaisesti juuri kisapäivän tienoilla, on mahdollista, etten kykene starttaamaan. Sama uhka vaanii myös Sysimustalle Satkulle osallistumistani mutta eihän sitä mitään voisi ikinä tehdä, jos tulevaisuuden pitäisi aina olla loppuun kirjoitettu.