Tiistain liikunnaksi riitti ankara nuorisoasioiden pähkäily vanhempainillassa ja sen jälkeinen palauttava T0 illan pimeydessä. Olen päässyt taas nauttimaan valoisuudesta niin paljon, että tuo hämärissä hiippailu on menettämässä osan glamouristaan. Ja on sitä puolta toki nähty ja koettu jo riittävästi tältä talvelta.
Keskiviikkona tarkoitus oli hypätä tossuihin heti aamusta, mutta aamulenkki sai väistyä erinäisten juoksevien asioiden hoitamisen takia iltapäivään. Lähdin töiden jälkeen pitkästä aikaa Mechelininkatua pitkin kohti Meilahtea. Poikkesin Seurasaaren kautta, mikä oli melkoinen virhe: tiet siellä olivat paksun, kuhmuraisen jään peitossa ja juoksuvauhti kutistui huvittavaksi sipsutteluksi. Melkein ehti tulla vilu, pakkasta oli kuitenkin muutama aste. Taivas oli pilvinen, joten auringostakaan ei ollut lämmittäjäksi. Hiki kirposi taas Haagan jälkeen, kun eteen aukeni Maaliikennekeskuksen mäki. En muistanutkaan miten haastava tuo mäki on. Täytynee palata sinne vielä monta kertaa kevään aikana. Tunti ja kolme varttia kului kaikkiaan tuohon rämpimiseeni. Vatsassa tuntui outoja oireita ajoittain, pientä kipuilua ja onttouden tunnetta ylävatsassa.
Tänään aamulla aurigonpaiste oli niin houkutteleva, että lähdin juosten töihin, vaikka olin herännyt vielä tavallistakin hitaammin. Töissä ei odottanut mitään kiireellistä, joten arvelin, ettei muutaman minuutin myöhästys ketään haittaisi, eikä haitannutkaan. Aurinko virkisti ja jalat tuntuivat mukavan tuoreilta. Vatsa oli edelleen outo, ja jouduin loppumatkasta hieman jarruttelemaan sen takia. Iltapäivällä ajelen bussilla kotiin, jotta ehdin ajoissa boxailemaan.
Olen viime aikoina kuunnellut lenkeillä taas jonkin verran Bassoradiota. Luulin pitkän aikaa sen kadonneen hassun pienen soittimeni ulottuvilta nettiavaruuteen, mutta ilokseni huomasin, että yhä pystyn saamaan kunnon rytmimusiikista kiinni myös tuolla ulkona. Bassoradio on menestyksekkäästi vallannut sen tilan, jonka Groove linjanmuutoksensa jälkeen jätti ammottamaan meidän rytmimusiikin ystävien tietoisuuteen.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.