Kirjoittelen tänne muistiinpanoja ihan vain huvin vuoksi ja jottei asia unohtuisi.
Eilen illalla saimme pojan kanssa hienot pukumme. Sovittelimme niitä ja hyvältähän ne näyttivät ja olivat vieläpä aivan sopivan kokoiset. Puvuista on kuitenkin ennen käyttöönottoa pestävä käsittelyaineet jne pois, joten pesukone pääsi saman tien töihin.
Innostuin treenailemaan tekniikoita olohuoneessa "varjopainina". Tulostin Suomen lajijärjestön sivuilta graduointiohjeet, jossa kaikki keltaisen vyötason vaatimukset on lueteltu. Liikkeitä ei ole kummemmin kuvailtu, eivätkä kaikki nimet ja liikkeet vielä taida ihan kohdata mielessäni, mutta aika hyvin olen onnistunut palauttamaan mieleeni syksyn aikana harjoiteltuja asioita. Onneksi on vielä kolme treenituntia ennen koetta.
Vielä jaksoin ajella kuntopyörällä reilut puoli tuntia ja tehdä sen jälkeen tri-voimailuharjoitusta 3 x 20-30 sarjoina. Punnerruksia tein vähemmän kuin muita liikkeitä, jotten menisi taas hartioistani aivan jumiin. Kyykyt eivät tuntuneet hyviltä lonkassa, joten korvasin ne selkälihasrutistuksilla.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.