Päättäjäisaika juhlallisuuksineen on onnellisesti ohi. Pakko lienee myöntää, että vaikka suosin kotioloissa järjestetyissä tilaisuuksissa ehdottomasti kotitekoista tarjottavaa, saattaisi joskus päästä vähän helpommalla jos tyytyisi ammattilaisten apuun. Tämänkertaisen biletyksen suoritustasoa vaikeutti paahtava helle, joka teki tarjoilujen säilytyksestä ja käsittelemisestä tavanomaista haastavampaa. Etenkin, kun sääennuste jossain määrin petti. Tunnelmaa ei pieni säätäminen kuitenkaan saanut pilata ja kaikki meni loppujen lopuksi oikein hyvin. Ehkä perhettä pyörittävälle ihmiselle kuuluu aina, kun juhlia suunnitellaan ja järjestellään, jonkinlainen vakioannos stressaamista, jota ilman ei kerta kaikkiaan ole mahdollista edes aloittaa työtä. Ja onhan perhejuhlan organisointi yhteistä aikaa parhaasta päästä, jos niikseen tulee. 

Tätäkin kautta vielä kiitokset kaikille asianosaisille ja muodossa tai toisessa hengessä mukana olleille kiitokset vertaistuesta! Toivottavasti omatkin sankarinne saivat onnistuneet ja iloiset juhlat.

Liikuntasuoritukset jäivät tuon noin viikon kestäneen, kirjaimellisesti kuumimman järjestelyvaiheen aikana vähän huonommalle huomiolle, mutta nyt, kun arki on taas kääntänyt kauniit kasvonsa meidänkin taloutemme puoleen, voimme nauttia siitä ja sen tuottamasta omanlaisestaan vapaudesta. Kuten olen tainnut monesti jo arvoisille lukijoille ja kanssajuoksijoille mainita, juhlien ja lomien ajat ovat jostain syystä minulle hankalia kuntoiluharrastuksen osalta. Olen sovittanut treenit niin tiukasti arkirutiinien mukaan, että kun arkirutiinit jäävät pois tai vaihtuvat olennaisesti (kuten lomien aikana tuppaa käymään), minun on jopa vaikeata löytää sopivia tai luontevia hetkiä kuntoiluun. Hiljaa aina hämmästelen, kun ihmiset puhuvat kuinka lomalla on aikaa harrastaa ja kuntoilla. Itselleni kun tapaa käymään niin, että kun on kerran aikaa, monenlaista tehtävää ja urakkaa siunaantuu kuin tyhjästä ja silloin voi sanoa hyvästit ns. vapaalle ajankäytön suunnittelulle. Ainakaan kuntoilua harrastamattomat ihmiset eivät aina voi vain käsittää, että joku voi panna niinkin tylsän ja turhan asian kuin lenkkeilyn elämässään tärkeälle sijalle. Varsinkin, kun mitään suurta arvokisamenestystä ei ole ollut eikä tiettävästi myöskään tulossa. Ehkä ikäiselleni naisihmiselle moinen arvojärjestys on vielä tavallistakin epäortodoksisempi, kun ei liikunnalla sitä nuoruutta ja kauneuttakaan takaisin saa, ja mikä muu motiivi voisi viisikymppisellä naisella ollakaan harrastaa juoksemista kuin ulkonäön kohentaminen. Siitäkin huolimatta, että terveyden ja kunnon ylläpito on ainakin minun kohdallani aivan välttämätöntä, ja tässä tapauksessa kumpikin hoituu parhaiten, nopeiten ja tehokkaimmalla tavalla juuri (pitkäkestoisen) liikunnan kautta. Olisi tavallaan hauska tietää, millainen tilanne olisi, jos harrastaisin jotain muuta, mutta enpä taida edes kokeilla. 

Lenkkejä olen toisin sanoen tehnyt vaihtelevasti. Kantapäät ovat olleet jokseenkin yhteistyöhaluiset, vaikka täysin ilman särkyjä en ole selvinnyt. Kuitenkin tilanne on kohentunut selvästi ja on jatkuvasti kohenemaan päin. Pääasiassa olen viihtynyt Vantaan rannoilla, koska hiekkatie on osoittautunut vallitsevassa tilanteessa parhaaksi hölkkäilyalustaksi. Kiireisten, helteisten päivien ja erinäisten tavarakuormien kuljetusten takia takia lenkit ovat siirtyneet enimmäkseen myöhäiseen iltaan. Helteen väistyttyä iltaisin jokirannassa on ollutkin niin kauniit näkymät, etten ole työmatkamaisemia osannut edes kaivata. Kesäkuun vanhetessa lomailijat poistuvat vähitellen kaupunkiliikenteestä, jolloin työmatkalenkkeilykin on taas hieman antoisampaa, helpompaa ja raikkaampaa puuhaa.

Paljon ei näistä lenkeistä kuitenkaan ole jäänyt jälkipolville kerrottavaa, koska mitään erityistä  ei niihin ole sisältynyt, eikä mitään ole oikeastaan jäänyt mieleenkään, vaan ne ovat olleet terapeuttisia rauhoittumisen tuokioita omien ajatusteni ja tuntemusteni parissa. Lisäksi ne ovat olleet erinomaista valmistautumista Kesäkuntoon-haasteen mukaisille liikesarjoille, joita olen enemmän tai vähemmän tunnollisesti yrittänyt tehdä. Tällä hetkellä liikkeitä on tehtävänä jo niin paljon, ettei rästipäiviä olisi juurikaan varaa päästää kertymään. En ole sataprosenttisen varma, selviydynkö kaikista punnerruksista ilman jälkiseurauksia, tai pystynkö kaikkia "pakollisia" liikkeitä edes tekemään. Siitä huolimatta joudun nähtävästi haasteen loppumiseen eli juhannukseen saakka urakoimaan ylimääräisiä liikkeitä korvatakseni juhlahumuissa unohtuneet päiväurakat. Mutta oli se sen arvoista.