Olin "isojen poikien" kanssa lenkillä. Juoksijoita saapui paikalle sovittuna aikana neljä. Isot pojat juoksivat mielestään oikein rauhallista vauhtia, kun taas minä puuskutin jo viiden minuutin jälkeen.
En tiedä onko pk/tantra-painotteinen harjoittelutyylini jättänyt/jättämässä jälkiään, mutta vauhtikestävyys näyttää olevan minulla varsin huonoissa kantimissa tätä nykyä. En tosin oikeastaan koskaan juokse kokonaisia lenkkejä hieman alle kuuden minuutin kilometrivauhtia, vaan saavutan tuon tason enkä lenkkien loppupuolella ja silloinkin vain muutaman minuutin ajaksi. Nyt jaksoin painella melkein viisi kilometriä spurttivauhtiani, mistä olen oikeastaan itse ihan ylpeä. Sää oli sentään aika helteinen, ja olin sitä paitsi polkenut polkupyörällä lenkkipaikalle kieli vyön alla noin kuuden kilometrin matkan ehtiäkseni treffipaikalle ajoissa.
Lenkki juostiin Malmin lentokenttää ympäröivällä kuntopolulla, joka osoittautui varsin miellyttäväksi ympäristöksi. Hauskaa sinänsä miten tuntematon maasto vaikuttaa: ensimmäinen kierros tuntui hyvin pitkältä muutenkin kun vauhtien osalta kun en tiennyt mitä minkäkin mutkan jälkeen oli tulossa. Tietenkin menosuunnasta oli jotain pääteltävissä, kun kerran kiersimme lentokenttää. Ensimmäisen kierroksen juoksin luullakseni 31 minuutissa.
Jäin tosin joukosta hieman ennen ensimmäisen kierroksen loppua. Hyydyin. Päätin mielessäni, että seuraavalla kerralla saavun paikalle niin ajoissa että ehdin hieman verrytellä. Ja venytellä ja irrotella muutenkin työpäivän jäykkyydet jäsenistä. Fillarikaahaus ei sopinut verryttelyksi, vaan jalat tuntuivat olevan jo valmiiksi maitohapoilla. Ja olin tietenkin juossut edellisenä viikonloppuna yhteensä 45 kilometriä pitkiä lenkkejä, ja lisäksi maanantai-iltana 14,4 kilometriä. Ehkä niilläkin oli osuutta asiaan. Seuraavalla kerralla pidän lepopäivän ennen spurttailuja Malmin lentokentällä.
Toisen kierroksen juoksin yksikseni. Pidin parin minuutin juoma- ja hienpyyhkimistauon ennen sitä. Läksin rauhallisesti matkaan ja lopulta kiihdytin vauhtiani aika mukavastikin niin että muistaakseni olin "maalissa" kun kelloni näytti jotakuinkin 1.13. En kyllä ole sataprosenttisen varma tästä.
Mittasin ulkoilukartan avulla matkan meiltä Malmin lentokentälle ja matkaa tuli runsaat 6 kilometriä. Kierroksen pituudeksi sain hyvin summittaisen mittauksen tuloksena 5,5 kilometriä. Toisin sanoen tuosta matkasta muodostuisi oikein mukava pitkä lenkkikin.
4.7.2006
12 kilsaa pyöräilyä ja 11 kilsaa juoksua helteessä
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.