Käänteikäs, värikäs ja tuottelias vuosi on pian takana. Kaiken aikaa ei ole ollut niin helppoa tai mukavaa, kuin olisi saattanut toivoa, mutta parhaiten ihminen oppii, jos joutuu edes jonkin verran ponnistelemaan, jollei peräti surkeasti epäonnistumaan. Suorastaan pelottavalta tuntui vielä vuosi sitten ajatus, että tässä iässä joudun opettelemaan notkeaa ajattelua ja aktiivisesti muovaamaan toimintatapojani, ajatuksiani, tottumuksiani ja odotuksiani... tai oikeastaan luopumaan odotuksista ja vaihtamaan ne mahdollisuuksiksi. Siinä, missä jo vuosien ajan olin elänyt pääasiallisesti passiivisena, odottavalla kannalla, odottaen asioita tapahtuvaksi, nyt olenkin yrittänyt opetella pistämään asioita tapahtumaan. Tietenkin tätä olen tehnyt työkseni jo neljännesvuosisadan ajan. Kyse on nyt ollut enemmänkin henkilökohtaisesta kasvusta ja uudenlaisen aseman hyväksynnästä. 

Ikäkriiseiltä harva välttyy, ja on luonnollisesti mahdollista, että nyt on kyse sellaisesta vaiheesta Kaappimaratoonarinkin elämässä. Uskon, että jokaisen ihmisen elontiellä on käännekohtia, joiden jälkeen elämä muuttuu peruuttamattomasti. Aluksi tuo muutos voi tuntua kipeältä, mutta jos vain uskaltaa tarttua annettuun tilaisuuteen ja ottaa askelen pimeään - tai edes kulman taakse - voi olla, että pian ei entistä enää osaa kaivata. 

Ilmaiseksi ei elämässä tule mikään. Opiskelijaelämä ei ole vain helppoa, huoletonta eikä hidastempoista. Tulotaso on alhainen ja asiat pantava tiukkaan tärkeysjärjestykseen jo sen takia. Hölkkämatkailu on jäänyt vähiin ja toissavuotinen juoksupaita on saanut kelvata vielä yhden talven, ja vielä kesänkin päälle. Ihmiselle, joka on puolet elämästään nauttinut säännöllistä ansiotuloa, senttien laskeminen tuntuu ajoittain hyvin turhauttavalta. Mutta sitten taas toisena hetkenä, kun jokin kovalla työllä ja tuskalla kasvatettu hedelmä putoaa syliin kypsänä, makeana ja ihanana, ei yhtään haittaa edes se, että kaapissa ei ole erikseen kesä- ja talvivaatteita. Kuka nyt materiaa kaipaa.

Ajantaju on ollut koetuksella. Erityisesti tämä on vaikuttanut sosiaalisiin suhteisiin. Opiskelujaksot määrittelevät ainakin kohdallani sen, kuinka paljon vapaa-aikaa jää. Koska opiskelutyöt on edetessään saaneet yhä enemmän projektinomaisia piirteitä, ovat kaikenlaiset aikataulut vieneet mukanaan. Viikot ovat vilisseet, tekemistä on riittänyt aamusta jopa pitkälle yöhön, ja useasti olen havahtunut huomaamaan, että onpas taas kuukausi mennyt.

Käytänkin tilaisuuden tässä pahoitellakseni, että olen tainnut olla vielä tavallistakin enemmän omissa oloissani kuluneen vuoden aikana. Onneksi sosiaalisessa mediassa voi pitää yhteyttä jopa päivittäin, mutta eihän se todellista, kasvokkain tapahtuvaa kohtaamista ikinä voi korvata. 

Vuoden viimeinen jakso lähenee loppuaan. Kaikki opiskelutyöt ja -projektit, joiden oli määrä tähän mennessä valmistua, ovat valmistuneet. Osa jo hyvissä ajoin ennen määräaikaa, osaa taas olen joutunut viime hetkiin asti hiomaan. Koska olen aikuisopiskelija, koulu tarvittaessa joustaa erilaisten määräaikojen kanssa ja elämäntilanteiden vaihtelu sekä perheasiat otetaan huomioon. Kuitenkin yritän toimia luonteeni mukaisesti ja saada kaiken tehdyksi ajallaan. Missään en ole niin huono kuin rästitöiden tekemisessä. Enkä kuulu myöskään heihin, jotka ovat tuottavimmillaan niin kutsutusti "aseella uhattuina".

Ehkä eletty elämä, kun on täytynyt nopeasti ja tehokkaasti, mutta usein valitettavan pinnallisesti sovitella yhteen monenlaisia tekemisiä, ihmisiä ja asioita, on vaikuttanut siten, että arvostan päivä päivältä enemmän työrauhaa ja mahdollisuutta tehdä huolella ja ajatuksella kaiken, mitä tehtäväkseni on suotu. Etenkin, kun tavoitteena on ollut kouluttautua kokonaan uudelle alalle ja uuteen ammattiin.

Nyt takki on jo melko tyhjä ja keskittyminen rakoilee.

Joulukuu on puolivälissä ja vuoden paras juhla odottaa enää parin viikon päässä. Toivonkin, että myös te, rakkaat lukijat ja kanssajuoksijat, pääsisitte jo pian rauhoittumaan joulunviettoon. Kaikilla ei  ole mahdollisuutta pitää pidempää lomaa vuodenvaihteen tienoilla, mutta tänä jouluna on sentään tiedossa pitkät pyhät, jota kutsutaan myös nimellä työntekijän joulu.