Aamulla näytti pahasti siltä, että kotimatkaksi suunnittelemani juoksulenkki menee loskassa rämpimiseksi. Lämpötila oli nollan yläpuolella ja pakkaslumisohjo oli muuttunut märäksi mössöksi, joka kasteli kengät alta aikayksikön kun rehjustin pimeässä kohti bussipysäkkiä.

Päivän aikana suojasää kuitenkin oli edennyt siihen malliin, että töistä lähtiessäni tiet ja kadut olivat yllättäen aivan paljaat. Paikoitellen oli aurauskauhan asfalttiin liiskaama lumi muuttunut liukkaaksi iljanteeksi, mutta muutaman helikopteriliikesarjan jälkeen opin taas kiertämään kiiltävät kohdat kaukaa. Niin sitä ihminen sopeutuu yhteen olotilaan ja unohtaa entiset.

Hölköttelin rantoja pitkin hissukseen kotiin, tasaista ja kevyeltä tuntuvaa vauhtia. Tuuli oli myötäinen suurimman osan matkaa. Oli itse asiassa varsin mukava sää, kun ei satanut. Jätin pitkät kalsarit töihin enkä pannut edes pipoa päähäni. Pari kertaa jouduin tosin pysähtymään niin pitkäksi aikaa liikennevaloihin, että jokunen vilunväre ehti ajelehtia selkärankaa pitkin. Lenkkareiden nauhat eivät tänään halunneet pysyä minkäänlaisella rusetilla, joten niidenkin takia jouduin pysähtelemään. Groovelta tuli sentään loistavaa menomusaa. Nykyinen soittolista on varsin hyvä lenkkeilytarkoituksiin. Matkaan sain tuhrattua aikaa tunnin ja 54 minuuttia kaikkine viivytyksineen.

Sykemittari näytti kotona ihmelukemia. Keskisyke oli sen mukaan 141, mikä varmaan pitää paikkansakin, sen verran pitkiä ylämäkiä on tuolla reitillä, mutta maksimisykkeeksi se antoi 197!! Uskoisko....