Kirjoittelen taas tähän yhteen menoon viikonlopun juoksut. Molemmat kuuluvat pitkien lenkkien kategoriaan paitsi kilsojen myös suoritusajan ja -olosuhteiden mukaan.

Perjantaina laitoin lapsille ruoat ja otin viidentoista minuutin aivojennollausnokoset. Sitten vaihdoin lenkkikamppeet ylleni ja suuntasin kohti Paloheinää aikeenani selvittää kuinka kauan menee yhteen MasU:n reitin kierrokseen jos kävelen viisi minuuttia kierroksella. Arvelin että melko tarkkaan viisitoista minuuttia.

Matka kotoa Paloheinään toimi lämmittelynä eli en pitänyt turhaa kiirettä. Keskiviikon kiihdyttelyt painoivat hiukan jaloissa. Paloheinään saavuttuani kiersin vielä yhden kierroksen ilman sen kummempia kommervenkkejä. Ilmahan oli mitä kaunein ja nautin metsän tuoksuista ja raikkaasta ilmasta. Valkovuokkoja näkyi siellä täällä. Tuntuu etteivät nuo Helsingin ilman epäpuhtaudet haittaa niin paljon metsässä.

Kiersin reitin viiteen kertaan. Toisella kierroksella otin ajan muistiin ja lähdin kävelemään. Ensimmäisen puolen kilometrin aikana on muutama pienehkö mäennyppylä, jotka on mielestäni syytä heti alusta asti ylittää kävellen. Katsoin tarkkaan ajan, ja tasan viiden minuutin reippaahkon kävelyn jälkeen olin juuri siinä kohdassa kuin olin ajatellut, eli nyppylöiden tuolla puolen. Hölköttelin hitaasti lähtöpisteeseen ja kas: aikaa oli kulunut tasan 15 minuuttia, vain muutama sekunti vähemmän. Kolmannella kierroksella sama toistui. Neljännellä olin ilmeisesti alkanut vihdoin lämmetä ja sen taitoin minuuttia nopeammin. Viidennellä pudotin vielä puoli minuuttia kierrosajasta, vaikka menin mielestäni to-si rauhallista vauhtia.

Seuraavalla kerralla kun lähden Paloheinään tutkin miten käy jos kävelen vain neljä minuuttia. Toisin kuin luulisin, uskon ettei kierrosaika muutu mitenkään lineaarisesti.

Viidennen kierroksen jälkeen olisi vielä tehnyt mieli jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta oli aika lähteä kotiin. Asfaltti tuntui tosi kovalta hiekkatien jälkeen.

5.5.2006

exe.time: 2.20, n. 18 km

 

Lauantaiksi oli luvassa kesäisen hellepäivän tuntua. Vakaa aikomukseni oli ollut herätä aamulla kahdeksan aikaan ja startata pitkälle viipotukselle heti yhdeksältä. Toisin kävi. Heräsin puoli kymmeneltä ja vasta puoli kahdentoista aikaan olin saanut kaikki valmistelut tehdyiksi ja pääsin ovesta ulos. Kummallista miten nopeasti suoriudun työpäivän jälkeen baanalle, kun taas vapaapäivän aamuna töhrään ja suhraan pukemisten ja kaiken maailman rensseleiden kiinnityksen kanssa loputtomiin kallista aikaa.

No vihdoin sitten olin saanut itseni liikeelle. Evääksi otin vain vettä ja merisuolaa. Olin syönyt vain pienen annoksen jugurttia ja kaurahiutaleita, edellisen illan lenkin jälkeinen pasta-annos sai riittää ruokatankkaukseksi. Olin myös tankannut nesteitä mielestäni varsin runsaasti.

Hölköttelin rauhallista pk-vauhtia ensin Käpylään, sieltä Sörnäisiin ja Kauppatorin kautta Kaivopuistoon. Aurinko paistoi kuumasti koko matkan, varjoa ei tuntunut olevan missään. Join kokonaisen pullollisen vettä Mäkelänkatua pitkin mennessäni, vaikka olin ajatellut pärjääväni ilman täydennystä Kaivopuistoon asti. Sörnäisissä mereltä puhaltava tuuli hiukan viilensi oloa, ja vaikka tuuli oli vastainen, se ei harmittanut yhtään. Tori oli tungokseen asti täynnä väkeä, mutta tällä kertaa kukaan ei tuijottanut minua vaikka puikkelehdin ihmismassojen lävitse punaisena ja hikisenä. Saavuin hyvissä voimissa Kaivopuistoon, jonka eräs tietty ulkoilmakahvila on suunnilleen reittini puolivälissä. Siellä nappasin hyppysellisen merisuolaa. Kello näytti aikaa 1.32.

Kaivopuistosta suuntasin Hietalahteen ja sieltä Mechelininkatua Jäähallille ja sieltä Itä-Pasilan kautta Käpylään ja sieltä kotiin. Olin ihan reippaalla mielellä ja askel tuntui kevyeltä. Join säännöllisesti kulauksen vettä ja Mannerheimintietä ylittäessäni otin taas muutaman kiteen merisuolaa.

Itä-Pasilan mäet kuitenkin muuttivat tilanteen. Hölköttelin myötätuulessa auringon paahteessa ilman päähinettä, tietenkin. Ilma tuntui uuvuttavan kuumalta, kuin elokuun helteillä (kääk!). Tavallisesti nuo samat mäet eivät tunnu kovin raskailta, mutta tänään siinä kohdassa eiliset juoksut rupesivat viimeistään tuntumaan koivissa, erityisesti reisissä. Hörppäsin välillä vettä, ja ennen pitkää kaikki kolme pulloa olivat tyhjät. Matkaa oli jäljellä vielä viitisen kilometriä. Olo oli väsynyt mutta hölkkäsin sitkeästi eteenpäin.

Käpylässä oli pakko poiketa kauppaan ostamaan lisää vettä. Onneksi ja luojan kiitos olin ottanut mukaani rahaa. Yleensä en kanna mitään ylimääräistä mukanani. Nyt olin pakannut sekä kymmenen euron setelin että kännykän pieneen juomavyölle kiinnitettävään taskuun. Mikä lie etiäinen oli tullut. Vesi oli tietenkin jääkylmää ja jouduin lämmittämään sitä suussani ennen kuin uskalsin nielaista.

Juominen auttoi hetkeksi, mutta ilmeisesti nestehukka oli päässyt siinä määrin pitkälle, että jalat alkoivat olla aika voimattomat. Pari kilometriä ennen kotia vaihdoin hölkän kävelyyn. En siinä tilanteessa nähnyt mitään syytä raastaa itseäni ihan loppuun ja mahdollisesti hankkia vaikka rakkoja jalkoihini, juoksutyyli oli käynyt aika huolimattomaksi. Olin kävellyt vasta pari minuuttia kun vastaan tuli tuttu auto: perhe oli lähtenyt ajelulle, eivät kuulemma missään tapauksessa etsiäkseen minua! A-mies tosin huomautti kautta rantain, että auton lämpömittari näytti hellelukemia ja olin ollut reissun päällä aika pitkään. Pääsin heidän kyydissään kotiin. Lenkkisaunaan ei tehnyt mieli mennä tällä kertaa. Sen sijaan otin pitkiä, vuoron perään kylmiä ja lämpimiä suihkuja kihelmöiville jaloilleni.

 

6.5.2006

exe.time: 3.07/n. 25 km