Keskiviikosta tuli huilipäivä. Eikä pelkästään päänsäryn, vaan myös erinäisten perheellisen ihmisen velvollisuuksien takia. Lenkille olisin päässyt lähtemään vasta kymmenen aikoihin, mutta en enää viitsinyt pilata yöuniani. Päänsärky saattoi johtua lievästä niska- ja hartiajumista, johon tiistain voimailut ahkerista venyttelyistä huolimatta johtivat.
Tänään aamulla olo oli vetreämpi, ja koska sää oli poutainen ja aurinkokin pilkahteli, vedin lenkkikamppeet ylleni ja hölkkäsin töihin. Reipas kymppi taittui pääosin mukavasti, tosin valitsin reitin hieman väärin. Itä-Pasilan tietyöt ovat valmistuneet ja sitä kautta pääsee menemään, mutta liikennevaloja on joka kulmassa eivätkä minun lenkkivauhtini ole kalibroidut niiden toiminnan mukaan. Vastaisuudessa täytynee edelleen kiertää Länsi-Pasilan kautta, ainakin aamuisin. Iltaisin Pasilat tyhjenevät liikenteestä, ja liikennevalot eivät ole menoa hidastamassa. Pasilat ovat kolkkoja lenkkeily-ympäristöjä, mutta seudulla on niin hyviä mäkiä, että varsinkin nyt talven tullen ajattelin jonkin verran kulkea siellä päin.
Iltapäivällä kiiruhdin töistä kotiin, jotta ehtisin laittaa jälkikasvulle ruoat ennen heidän treenejään/jotta ruoka olisi valmis heti treeneistä tultua. Esikoinen tihrusteli yhä niin nuhaisena, että jäi kuitenkin kotiin vielä tänään. Keittiöpalveluksen jälkeen siirryin bussipysäkille. Jalkaisin en olisi enää ehtinyt salille ajoissa. Polkupyörällä olisin, mutta viime viikon noidannuoli opetti minut varomaan hikisenä tuulessa heilumista. Tiistaina uhmasin jo kohtaloani ja sain sen kerran anteeksi, joten en aio luottaa liikaa hyvään onneeni.
Kuntonyrkkeilyssä pääsimme säkeille. Väkeä oli vähemmän kuin aiempina kertoina, kiitos salin viikko-ohjelmaan perjantaille lisätyn extratunnin. Kuntonyrkkeily on ollut todella suosittua tänä syksynä.
Aloitimme voimakkailla ja helpoilla suorilla lyönneillä ensin kaverin hanskoihin ja sitten säkkiin. Puolen tunnin session jälkeen ilmapiiri oli hikinen mutta hymyt yhä herkässä. Oli siis kuntopiirin aika. Opettaja järjesti voimapyörä-, punnerrus-, hauiskääntö-, soutuliike-, vatsalihas-, alaselkä- ja hyppelypisteet, joita kierrettiin kolmen ryhmissä. Apuna käytettiin käsipainoja, kahvakuulia ja jumppapalloa. Treenin edetessä puhina yltyi ja hymyt jäykkenivät, mutta hyvin väki jaksoi, vaikka kuntopiiriä ei ole vähään aikaan kuntonyrkkeilytunneilla pystytty suuren osallistujamäärän takia tekemään. Jumit katosivat hartioistani tykkänään.
Huomenissa on vuorossa humputusta keskikaupugilla, ilmeisesti leffailtaa ja pientä ateriointia. Lauantaina pitkis Pohjoisrannan jylhissä maisemissa.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.