Voiko olla parempaa tapaa viettää juhannusaaton aamua kuin juoksemalla kunnon lenkki seesteisen Paloheinän metsän siimeksessä? Näin ajattelimme me parikymmentä innokasta asianharrastajaa, jotka ilmaannuimme Paloheinän Juhannusmaratonin lähtöviivalle juoksemaan vartti,- puoli- tai täysmaratonia.

Olin ilmoittautunut maratonille ja jo puoli yhdeksän starttiin, koska tahdoin turvata itselleni mahdollisuuden juosta riittävän hitaasti mikäli voimat tuntuisivat olevan vähissä. Edellisestä startista kun ei ollut vielä viikkoakaan kulunut. Ilokseni sain itselleni myös juoksuseuralaisen. Hän oli kokeilemassa ensimmäistä maratonin läpijuoksuaan, ja mikäpä olisi siihen sopivampi tilaisuus kuin Paloheinän Juhannusmaraton.

Juoksimme yhdessä kolme ensimmäistä kierrosta, aikaan ja paikkaan täsmälleen sopivaa lörpöttelyvauhtia. Samalla tuli kisareitti seuralaiselleni tutuksi. Meno tuntui hyvältä ja kuntokin näytti kestävän, joten neljännen kierroksen alussa tiemme erosivat, kun lisäsin hiukan vauhtia töppösiini seuralaiseni jatkaessa juoksuaan omaan tahtiinsa.

Juoksin tasaista, itselleni turhankin reipasta vauhtia neljännen kierroksen loppuun, ja kellotin puolimaratonin muistaakseni aikaan 2.16. Tajusin jo siinä vaiheessa, että sitä vauhtia en jaksaisi loppuun asti, joten hiljensin hiukkasen. Aamiainen oli nimittäin jäänyt syömättä. Olin tuonut huoltopisteelle ison pullollisen suolalla terästettyä Puhtia, mutta sen tuottamat energiat eivät ehkä riittäisi ylläpitämään alle kuuden minuutin kilometrivauhtia vielä parinkymmenen kilometrin ajan.

Lämpötila oli aamun raikkaista lukemista hieman noussut puoltapäivää lähestyttäessä, ja se tuntui olossa. Liian tukalaksi olo ei kuitenkaan metsän varjoissa päässyt. Huoltopisteellä oli lisäksi tarjolla kylmää vettä ja pesusieniä.

Hölköttelin hieman rauhallisempaa mutta edelleen mukavan menevää vauhtia kisan loppuun asti. Seitsemännellä kierroksella tunsin pari kertaa hyvin voimakasta väsymystä ja vatsassakin kouraisi kerran pari. Viimeisellä kierroksella otin muutamia kävelyaskeliakin ylämäissä. Aika ei loppujen lopuksi ollut hullumpi, 4.35.10.

Nyt luulen, että maratonien urakointi saa toistaiseksi jäädä. Keskityn luonnollisesti edelleen treenaamaan määrällisesti mahdollisimman paljon, kuitenkaan unohtamatta  tehotreeniä. Ensi viikolla minulla on sattuneesta syystä kohtalaisen paljon vapaa-aikaa iltaisin, joten taidan siirtyä viihtymään tuonne pururadan seutuville. Pitkiä lenkkejä teen rypästelemällä keskipitkiä, jollen sitten innostu tekemään omaehtoisesti jotakin pidempää juoksuretkeä. Mutta näistä vasta tuonnempana.