Viikonloppu meni kotoisissa merkeissä hyötyliikunnan parissa (eli siivousta, siivousta ja siivousta). Enpä juuri ehtinyt stressaamaan V-päivää. Sunnuntai-iltana taas ikään kuin heräsin ja tunsin suurta tarvetta tehdä jotakin. Niinpä hieman huitelin lämmittelyksi käsilläni ja jaloillani, ajelin pitkän tovin kuntopyörällä, pinnistelin jumppapallolla vatsoja, selkää sekä punnerruksia ja lopuksi vielä tein kyykkyjä.
V-päivä koitti tunnetusti hyvin lumisena. Enteitäkin oli järjestynyt: a-mies oli saanut jostain tuntemattomasta syystä kimmokkeen pestä hapkido-pukuni muun pyykin mukana. Hänellä on muinaista kokemusta karatepuvun pesemisestä, jonka materiaali on niinikään tavallisimmin 100-prosenttista puuvillaa, joten pesuohjeen lukeminen ei ilmeisesti hänellä edes käynyt mielessä. Niinpä puhtaan valkoinen, tummanruskein reunuksin somistettu pukuni päätyi 60 asteen pesuohjelmaan ja tulos oli vähintäänkin läikikäs.
Mutta ei se mitään. Läikäthän tuottavat onnea. Sitä paitsi pukua ei enää tarvitse jännittää, vaikka siihen joku tahra treeneissä ilmaantuisi.
Saavuin salille hyvissä ajoin. Etukäteistieto oli, että koe käynnistyisi heti ja lämmittelyt olisi hoidettava omin päin. Venyttelin ja verryttelin koipiani ja selkääni muiden peruskurssilaisten joukossa samalla kun seurasimme ylempien vyöasteiden ryhmän treenejä.
Viimein kajahti käsky asettua muotoon. Koetta oli suorittamassa myös toiselta salilta ryhmä peruskurssilaisia. Olimme aika komea näky, kun suurimmalla osalla oli valkoiset asut jo yllään.
Kokeen piti (mikä suurella kiitollisuudella mainittakoon) eräs salimme omista opettajista. Suuri määrä turhaa jännitystä katosi samoin tein. Yhtään vähemmällä en ajatellut meidän kokelaiden pääsevän, mutta silti tuntui turvalliselta, että ensimmäisiä haparoivia yrityksiämme näyttää oikeilta kamppailulajin harrastajilta oli havainnoimassa edes jokseenkin tuttu silmäpari.
Käytiin läpi lyönnit ja potkut. Ne tuntuivat olevan kaikilla aika hyvin hallinnassa. Minä olin joutunut peräti eturiviin peilin eteen, ja tuntui aluksi kiusalliselta nähdä olemuksensa koko ajan. Sitten otettiin parit ja ruvettiin tekemään potkuja kohteeseen. Aika kivat läpsäykset sain minäkin aikaan potkuista 5 ja 6. Kiertopotkut jäivät hiukkasen vaimeiksi, mutta niitä emme ole harjoitelleet kohteeseen kovin monta kertaa.
Seuraavaksi oli ip-tekniikoiden vuoro. Ne näytettiin kertaalleen ja sitten oli vain osattava. Opettaja kierteli kokelaiden joukossa ja tarkkaili tilanteita, antoi neuvojakin. Tässä vaiheessa pienet mokailut eivät ole vielä kovin vakavia. Ihan kivasti mielestäni muistin tekniikat. Opettajalla ei ollut huomauttamista kuin kerran.
Viimeiseksi otettiin kaksi 3 minuutin mattopainierää kahden eri vastustajan kanssa. Ensimmäiseksi sain parikseni tutun oman ryhmän neitokaisen. Vääntömme saattoi jopa näyttää painilta. Toinen vastustajani oli tavattoman leveäselkäinen järkäle, jolle pärjäsin aina aloituksen jälkeen max 30 sekuntia, jonka jälkeen ottelun kulku kääntyi vääjäämättä tappiokseni. Mitäs siitä, tekeminen oli tärkeintä, ja tavoitteena oli yrittää löytää hyviä kamppailuasemia enemmänkin kuin voittaa ketään. Toinen vastustajani ei tainnut hänkään kokea voittamisen riemua, niin helppoa minut oli päihittää. Mutta treeniä myös tässä taidossa on tulossa lisää jossain vaiheessa.
Painin jälkeen hiljennyimme pitkään päätösmietiskelyyn, jonka jälkeen opettaja kertoi hyvät uutiset: olimme kaikki päässeet kokeesta läpi. Olimme osoittaneet hallitsevamme salikäyttäytymisen ja tehneet harjoitukset keltaisen vyöasteen edellyttämällä innolla ja yrityksellä. Vöiden jako oli koruton mutta lämminhenkinen seremonia. Sävyltään vyö on mielestäni enemmänkin oranssi kuin keltainen, mutta ehkä hämäännyksiä ei synny, kun lajissa ei oranssia vyöastetta ole lainkaan.
Tämän jälkeen treeni jatkuu jouluun asti normaaleina aikoina samalla ryhmällä. Vuodenvaihteen jälkeen siirrymme toiseen ryhmään, kun uusi peruskurssi aloittaa harjoittelun.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.