Puolitoista viikkoa on ehtinyt kulua edellisestä juoksulenkistä. Aika tuntuu iäisyydeltä.

Eilen illalla kävelimme sujuvasti a-miehen kanssa noin kympin mittaisen lenkin aika reipasta vauhtia jo, joten tänä aamuna raahasin varustelaukun tuorein kamppein takaisin töihin. Päällimmäiseksi pakkasin juoksuvermeet. 

Kiitokset kaikista kyselyistä sekä lukemattomista neuvoista ja ohjeista mitä olen saanut eri viestimien välityksin liittyen selän hoitoon ja paranteluun. Kyseinen tila on kuitenkin niin tuttu ja turvallinen, että parani myös tällä kertaa ns. vanhoilla konsteilla. Mikäli tila olisi vielä pahentunut, tai kivut olisivat muuttaneet luonnettaan, olisin tietenkin turvautunut lääkärin apuun. Kyse ei ole välilevy- eikä iskiasvaivasta, eikä reumasta, vaan lihasperäisestä ongelmasta, kun alaselän lihaksistoon jää syystä tai toisesta päälle kramppi, joka uusiutuu aina kun teen jonkun väärän tai äkkinäisen liikkeen. Tila on kiusallinen ja kivulias, muttei mitenkään vaarallinen. Se on ollut ajoittainen elämänkumppanini jo lähes viidentoista vuoden ajan, aina ensimmäisen lapseni syntymästä asti, tosin vasta nyt olen löytänyt sille nimen. En myöskään osaa uskoa, että juoksuharrastukseni olisi merkittävästi pahentanut vaivaa tai sen syitä, vaikka sitä selitystä ovat hyvin monet tarjonneet ja ehdottaneet ratkaisuksi juoksuharrastuksen lopettamista. Päinvastoin, kaikki lähteet, joihin olen tutustunut, painottavat liikunnan merkitystä myös ennaltaehkäisevänä hoitona. Tähän käsitykseen ovat yhtyneet myös kaikki terveydenhoitoalan ammattilaiset, joiden pakeilla olen puhunut asiasta sen kaikissa mittasuhteissa. Ikävää, jos tämä ajoittain toistuva vaivani on aiheuttanut joillekuille huolta ja ahdistusta. Kiitos kuitenkin, että välitätte!

Kaappimaratoonari starttaa siis tänään töiden jälkeen vuoden ja vuosikymmenen ensimmäiselle lenkille!