Kello herätti kahdeksalta, joka on meikäläisen kropalle aivan väärä aika - ainakin sunnuntaiaamuna. Keräsin kivuliaasti luuni sängystä ja siirryin aamiaisen tekoon. Pienen hapuilun jälkeen sain lautaselle kootuksi jonkinlaisen voileivän tapaisen, jonka lisäksi kaadoin mustikkajugurttia kuppiin. Pari hörppyä tuhtia aamukahvia avasi silmät ja sain aamupalan niellyksi. Vedin illalla valmiiksi asetellut lenkkivaatteet ylleni, suoritin välttämättömät rasvaukset ynnä muut ja nousin esikoisen kyytiin. Melko hyvin löysimme pelipaikan ottaen huomioon, että esikoinen on laillani aamu-uninen. Kuin viimeistelyksi sää oli aivan tolkuttoman sumuinen. Näkyvyyttä oli tuskin viittäkymmentä metriä. Ajoimmekin kerran komeasti pelipaikan ohi, mutta onneksi huomasimme erheemme melko pian. 

Starttipaikalle kokoontui juoksijoita tasaiseen tahtiin ja tasan kello 10 meidät lyhyiden reittiä koskevien ohjeistusten jälkeen lähetettiin matkaan. Juoksijoita oli startissa kolmisenkymmentä ja matkoja oli tarjolla maraton, puolimaraton sekä 10 km. Maratonille oli saapunut 20 juoksijaa. 

Aikainen herätys ja väkisin syöty aamiainen kostautuivat siten, että ns. nollakierros (eli ensimmäiseksi juostu vajaa kierros, jonka jälkeen matkaa jäi jäljelle tasan 40 kilometriä) ja ensimmäinen täysi kierros menivät puhkuessa ja puhallellessa. Onneksi sain mukavaa ja samavauhtista juoksuseuraa heti alusta asti, niin ei epätoivo päässyt ottamaan valtaa. Ehdin nimittäin jo epäillä, olisiko joku flunssatauti kuitenkin iskemässä kyntensä, niin huonolta ja takkuiselta tuntui hengitys ja yleinen kulku. Tilanne kuitenkin helpotti, kunhan kroppa vähän lämpeni ja vatsan seudun pingotus lakkasi. 

Tämän jälkeen matka etenikin huomattavasti paremmissa fiiliksissä ja voisi sanoa täsmälleen siten, kuin olin ajatellut. 

Reitti oli heti ensimmäisen kierroksen tuntuman perusteella melko haastava. Kierros oli oikeastaan tasan 5 kilometrin mittainen edestakainen matka startista kääntöpaikalle. Näitä juostiin siis 8 nollakierroksen lisäksi. 

Syntyi vaikutelma, että matka kääntöpaikalle oli enimmäkseen loivaa alamäkeä. Kuten luonnollista on, paluumatka oli tietenkin enimmäkseen loivaa ylämäkeä. Välillä oli tasaisempiakin osuuksia. Alustana oli hiekkatietä ja asfalttia. Yhden haasteen antoi myös pieni puusilta, joka oli kosteassa säässä käynyt todella liukkaaksi. Mutkia oli moneen suuntaan ja tie oli paikoin verrattain kalteva.

Näistä seikoista huolimatta tai ehkä juuri niiden johdosta huomasin heti pitäväni tuosta reitistä kovasti. Jalat saivat tosissaan työtä ja monenlaista ärsykettä. Nyt tätä kirjoittaessa jopa hauikset tuntuvat kipeiltä. Sen verran ylämäkien kipuaminen oli kokovartalotyötä, vaikka alusta asti kävelin paluumatkan jyrkimmän mäen. 

Maisema oli tavallista kylämaisemaa ja sen lisäksi kierrettiin yhtä peltoa, joka oli lähes koko matkan paksun sumun peitossa. Sumua oli aika ajoin niin paljon, että vauhdikkaasti edenneet kympin ja puolimaratonin juoksijat katosivat sumuun edellämme heti ohituksen jälkeen. Pellolta kantautui märän maan ja saven kirpeänimelää, syksyistä tuoksua. 

Kierrokset etenivät niin samanlaisina, ettei niistä jäänyt paljoakaan erityistä mainittavaa. Starttialueen huoltoteltalla nautimme aina kierroksen aluksi vettä, urheilujuomaa, kokista sekä rusinoita, banaaneja ja suolakurkkuja, mikäli mieli sattui niitä tekemään. Matkaseuraa oli todella hienoa saada. Sen verran paljon juoksentelen lenkkejäni ihan yksikseni. Oli aluksi outoa hölkätessä oikeasti keskustella jonkun kanssa todellisista asioista, kun yleensä vain kuuntelen sekavina harhailevia ajatuksiani. Hienoa oli myös se, että etenkin matkan loppua kohden, kun väsymys alkoi painaa itse kunkin askelta, etenimme jotkut osuudet kukin omaan tahtiimme, välillä syntyi pitkiäkin välimatkoja, jotka taas otettiin kiinni toisessa kohdassa. Tilanteen vaatiessa juoksukaveria odotettiin. Välillä oli paikallaan vain hölkätä jonossa eteenpäin sen ihmeemmin rupattelematta.

Sellainenkin edistyksellinen asia on ilmennyt, että kantapääongelmiini näytän vihdoin löytäneen toimivan ratkaisun. Olen käyttänyt geelityynyjä molempien kantapäiden alla ja se on hieman vähentänyt kolotuksia, mutta jokin aika sitten oikeastaan ihan sattumalta keksin ujuttaa geelityynyn vain vasemman kantapääni alle. Saman tien olen saanut lausua ei-niinkään-surulliset jäähyväiset suurimmalle osalle lonkan ja selän jäykistymisistä sekä kantapääkivuista. Harmittaa vain, etten aiemmin keksinyt tätä. Mutta minkäs hiipivälle höperyydelle mahdat. 

Viimeiselle kierrokselle lähtiessäni lähetin sovitusti esikoiselle tekstiviestin, että voisi lähteä tulemaan kohti Söderkullaa. Kierros taittui juoksutoverin kanssa melkein yhtä jalkaa ja ylitimme maaliviivan täsmälleen samassa ajassa 5.11. Loppukiriä ei otettu, vaan hyvä, tasainen vauhti riitti tällä kertaa. Esikoinen odotteli jo maalialueella ja kokistankkausten ja tuulipuvun pukemisen jälkeen nousimme autoon ja ajelimme kotiin. 

TKR-keräilymaratoneja järjestetään eri puolilla Etelä-Suomea. Ne ovat osa kolmen maratoonarin urakkaa juosta vuoden 2014 aikana 100 maratonia kukin. Aiheesta enemmän täältä: http://www.tkr2014.fi/