Piti ihan heti ja välittömästi lenkin jälkeen tulla tänne oikein erikseen hehkuttamaan.

Aivan loistavaa ainetta tuo malto. Kerrassaan mahtavaa, upeaa, vänkää, mukavaa.

Eikä edes maistu pahalta.

Tänään oli vuorossa vihoviimeinen pidempi lenkki ennen MasUa. Kiersin tutun keskustakierrokseni, jonka pituus on siis noin 25 km. Noin tuntia ennen juoksua lipittelin 750 ml Puhtia, johon olin sekoittanut kolme desilitraa Nutri Plus -maltojauhetta. En syönyt mitään. Ajattelin että nyt pannaan liemuke todella koetukselle. Sääolosuhteetkin vaikuttivat sopivan vaativilta.

Juomavyöhön sekoittelin vielä pari desilitraa Puhtia sekä maltolla terästettynä että ilman, ja yhteensä nelisen desilitraa vettä.

Läksin sitten ihan tarkoituksellisesti puolenpäivän aikaan liikkeelle, jotta olisin tien päällä päivän kuumimmat hetket. Kotimittari näytti lähtiessäni 25 astetta varjossa.

Ensimmäiset 10 kilometriä sujuivat kuin kävellen. Tosin vauhtini ei ollut kovin kiivas, tai ei ainakaan tuntunut siltä. Aina liikennevaloissa pysähdyin odottamaan valojen vaihtumista, join hiukan vettä ja Puhtia vuoron perään. Jalat olivat tosi freesit ja voimakkaan oloiset. Puolimatkassa, eli Kaivarin rannassa pysähdyin hetkiseksi ja kumosin kitaani maltolla terästetyn Puhdin. Katselin samalla erään benji-hyppääjän suorituksen, ihmettelin ohi lipuvia huvijahteja, seisoskelin siinä rannassa ja annoin sykkeen laskea. Oli niin lämmintä ja kaunista että kolmisen minuuttia siinä taisi mennä. Ajattelin että maltojuomasta olisi hyötyä viimeistään sitten kun ehdin Pasilaan. Arvioin että reitilleni osuva pitkä ja uuvuttava mäki olisi täysin auringon armoilla. Näin juuri olikin asianlaita. Mutta kappas vain, minä tyttö se kipittelin mäen ylös ilman mitään vaikeuksia. No sen jälkeen, Mäkelänkadulle päästyä, alkoivat ensimmäiset väsymyksen merkit sitten ilmoitella itsestään. Minäpä siihen tuskaan sitten hörppäsin aimo kulauksen Puhtia ja niin vain jaksoin vielä vähän kiihdytelläkin kahden viimeisen kilometrin aikana, niin että loppujen lopuksi suoriuduin matkasta ajassa 2.52.

Ensi viikolla kirmailen pitkin merenrantoja tuolla etelässä, joten seuraava päivitys on tulossa mitä todennäköisimmin vasta ensi perjantaina. Silloin paljastan viimeiset fiilikset ennen MasUa.

Eli: kuulemiin siihen asti.

5.8.2006

exe.time: 2.52/n. 25 km