Verikuu on jo painunut mediassa unholaan, mutta minun mieltäni ei tuo ilmiö vielä ole lakannut kiehtomasta.
Jostain syystä tuntuu, kuin olisin päässyt lähemmäksi tuota ainoata kiertolaistamme, kun näin sen ensi kertaa ikään kuin se olisi yllätetty alastomana ja punoittavana, mutta samalla ylväänä ja yksinäisenä kuin häväisty diiva, jonka edestä verhot yllättäen putoavat.
Se ilmaantui taivaalle vasta, kun yleisö oli jo enimmäkseen poistunut. Se oli luvannut saapua paikalle, ja niin se myös saapui, vaikka viime tingassa. Se veti käänteisen striptease-esityksensä alusta loppuun ammattilaisen ottein. Ei ole sen syytä, että amatöörikuvaajan otokset ovat rakeisia ja valotus pielessä. Se näytti kauneimmat piirteensä heille, jotka olivat vaivautuneet odottamaan.
En voi olla lisäämättä vielä yhtä kuvaa, jossa näkyvät enää vain hieman pimentynyt Kuu sekä kiertolaiskollegamme Mars sopuisasti allekkain.
Kuun edesottamuksia, siinä kuin mitä tahansa muitakin elämän problematiikkoja, on kenties hedelmällisintä pohtia liikunnan aikana.
Uintiharjoitukset ovat ainakin minulle varsin vaativia liikuntasuorituksia, mutta kun treenin syrjään on vihdoin päässyt kiinni, voi mietiskeleminen uinnin aikana jopa auttaa rentoutumaan. Mielestäni uinnissa tärkeintä on juuri kyky rentoon tekemiseen, ja tässä toki onnistuu sitä paremmin, mitä useampia toistoja on takana.
Olenkin vakavasti pohtinut, pitäisikö mökkilomalla hyvin alkanutta uintikautta jatkaa kotikaupungissa. Tämä tarkoittaisi, että ainakin syksyn tullen olisi siirryttävä uimahalliin. Vielä nyt loppukesästä meressä voi uida, mikäli sinilevätilanne antaa myöden. Ajatuskin uimahallin ahtaista radoista, joissa hitaiden uimareiden radallakin olisin kaikkein hitain tien tuke ja rasittava mieliharmi, tuntuu puistattavalta. Voisinko todella nauttia uimisesta noissa olosuhteissa, vietettyäni kesällä aikaa raikkaassa, lämpimässä järvivedessä, kuikkien, uikkujen ja pikkukalojen seurassa, aivan ypöyksin, koko suuren, kimmeltävän järvenselän levittäytyessä ympärilläni?
Toinen miettimisen arvoinen seikka on, onko minusta lopultakaan välineurheilijaksi. Jos haluaisin jatkaa avovedessä uimista, olisi välttämätöntä hankkia märkäpuku. Lisäksi uimari tarvitsee monenmoista muutakin pientä tarviketta, matkan mittaamiseenkin olisi oltava omat härvelinsä.
Saattaisi mennä liian totiseksi minulle, jolle puolet liikunnan ilosta antaa se, että voin vain hypätä järveen ja lähteä uimaan, oli edes uimapukua tai ei. Uimalasit hankin tosin jo, ja olen harkinnut myös snorkkelia. Niin ja räpylät...
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.