Viime päivityksen jälkeen lenkkeily on maistunut koko ajan paremmalta. Tänään oli viides perättäinen lenkkeilypäivä (totuuden nimissä mainittakoon, että osa lenkeistä on ollut kävelylenkkejä, tosin aivan tarkoituksella).

Pääasiassa nämä ovat olleet työmatkalenkkejä, mutta lauantaina kiersin vanhan tutun Malmin lentokentän - Tapanilan reittini hieman muunneltuna. Pääsin lähtemään liikkeelle valoisan aikana ja kylläpä olikin mukavaa. Aurinkokin pilkahti pari kertaa. Kotimittari näytti -9 astetta lähtöhetkellä, mutta pureva tuuli sai ilman tuntumaan huomattavasti kylmemmältä. Ikävä kyllä huomasin tämän vasta lähdön jälkeen. Olin pukeutunut liian niukasti ja lenkin loppua kohti olo alkoi pahasti hyytyä. Niinpä kurvasin tietystä risteyksestä sopivaan suuntaan, niin että lenkki lyheni ehkä parin kilometrin verran. 

Viikon pitkiksen hölköttelin torstaina Arenalla. Torstait ovat olleet huippuhyviä pitkistelyiltoja tähän asti, koska juoksuradalla on silloin yleensä ollut hiljaista. Tällä kertaa oli aivan eri meininki. Erilaisia juoksuryhmiä alkoi kertyä radalle heti kuudesta alkaen ja juoksijat lähtivät kiertämään rataa  kuka milläkin vauhdilla. Eri kokoista, ikäistä ja näköistä juoksijaa singahteli ohitseni kaikista ilmansuunnista. Minä puikkelehdin omaa, tasaista lönköttelyvauhtiani ja tunsin olevani jatkuvasti jonkun jaloissa. Hyvässä hengessä kaikki kuitenkin treenasivat, enkä minäkään antanut periksi. Puoli kahdeksan jälkeen väki yhtäkkiä kaikkosi ja viimeisen tunnin sain löntystellä lähes omassa rauhassani. E24:lle kaavailemani tahti 4 +1, joka tuottaa n. 8 km/h etenemisvauhdin, sujui kerrassaan mallikkaasti. Tällä kertaa pidin kaarteissa katseeni kattopalkeissa enkä tuijotellut rataviivoja tai muita perkeleitä lähes ollenkaan ja pää kesti tätä rataa todella hyvin. Minkäänlaista pyörrytystä tai muuta heikotusta ei ilmaantunut. Ehkä olen vihdoin alkanut rutinoitua tai mikä lie selitys, väliäkö sillä, kunhan tekeminen tuntuu siedettävältä. 

Kuten aluksi mainitsin, tänään oli viides perättäinen lenkkipäivä. Aiemmin kerroin ottavani osaa Äijähaasteeseen, jonka lisäksi olen mukana Akkahaasteessa, joka on naisväen lanseeraama vastaus äijien "jalkakyykkyhaasteelle". Näiden avulla toivon parantavani lihaskuntoani tehokkaassa tahdissa.

Olen jo havainnut, että itselleni hankalin kohta burpeen suorittamisessa on vaihe, jossa taakse suoriksi viedyt jalat koukistetaan ja tuodaan takaisin eteen. Liekö selän jäykkyyttä vai keskivartalon lihasten heikkoutta tai molempia yhdessä, mutta tuntuu vaikealta kiskoa jalat yhtä aikaa takaisin ja kyykkyasentoon. Väkisinkin toinen jää ikään kuin jälkeen. Olenkin harjoitellut tätä vaihetta jonkin verran ihan erikseen, samoin kuin punnerruksia. Haasteen edetessä "tekniikkaharjoittelu" voikin osoittautua tarpeelliseksi.

Akkahaasteen mukainen vatsalihasliike ei sekään ole enää millään tavalla helppo, kunhan toistoja tulee useita kymmeniä joka päivä. Lisäksi päätin haastaa itseni 30 päivän "Lenkkeilyputkeen", eli alkaen 10.1. aina 8.2. asti joka päivä on lenkkipäivä, joko kävellen, juosten tai näiden yhdistelmänä. Lenkkien pituuden määrää kulloinkin vallitseva tilanne. On liian myöhäistä enää yrittää luoda dramaattista parannusta juoksukuntoon ennen E24:ää, joten teen sen, minkä voin. Tärkeintä on yrittää pitää treenimotivaatiota yllä.