Keskiviikkoilta oli niin täynnä muuta puuhaa että pidin lepopäivän. Sitä suuremmalla innolla starttasin sitten torstai-iltana määräviikon kolmannelle lenkille. Pääsin lähtemään liikkeelle kun oli vielä valoisaa, mutta varsin pian ilta jo hämärtyi. Tämä ei kuitenkaan haitannut, koska suuntasin keskustalenkille.
Juoksin ensin Pasilan läpi, koska se on mielestäni pelottava paikka myöhään illalla. Jäähallilla oli alkamassa jokin matsi ja sen ympäristössä vilisi autoja ja ihmisjoukkoja. Hölköttelin kaikessa rauhassa hulinan keskellä. Ilmanlaatu oli keskustan alueella kerrassaan huono, tunsin nenässäni pölyisyyden ja jouduin vähän väliä niistelemään. Mechelininkadulla oli jo rauhallisempaa ja Kaivopuistossa vasta olikin hiljaista ja mukavaa. Paljon lenkkeilijöitä oli kuitenkin liikkeellä.
Meri oli musta eikä taivaanrantaa erottunut. Suomenlinnan majakan valokeila loisti kirkkaana, merellä lipui joitakin upeasti valaistuja aluksia. Pysähdyin venyttelemään Ursulan kohdalle ja ihailin maisemia siinä samalla. Nautin myös raikkaalta maistuvasta meri-ilmasta.
Matkan oli kuitenkin jatkuttava, joten suuntasin kohti Kauppatoria ja Pohjoisrantaa. Siellä oli aika yksinäistä edetä, joten kiihdytin vähän vauhtia päästäkseni nopeasti ohi Merihaasta ja Sörnäisten rantatiestä, joka on reitin ikävystyttävin, meluisin ja likaisin pätkä. Hölköttelin ylös Mäkelänkadulle ja sitä pitkin Käpylään asti. Sturenkadun kohdalle satuin samaan aikaan kuin Vallilan talonvaltaajien mielenosoituskulkue eteni pitkin Mäkelänkatua. Liikkeellä oli ehkä puolensataa huppupäistä ihmistä, joukon kärjessä poltettiin punaista soihtua. Aika hätkähdyttävä näky se oli. Kaksi mustamaijaa kierteli joukon liepeillä mutta poliisit eivät tehneet mitään vaan ilmeisesti vain tarkkailivat tilannetta, joka vaikutti hyvin rauhalliselta.
Loppumatka sujui pienin kävelytauoin, koska vasen jalka rupesi osoittamaan väsymyksen merkkejä. Treenilenkeillä en halua raastaa vaan säästän sen puolen mieluusti kisaan. Pienen spurtin tein Sofianlehdon kohdalla, kun eräs nuori ja vahvasti päihtynyt mies lähti juoksemaan rinnallani ja käyttäytyi sen verran aggressiivisesti että päätin ottaa ns. ritolat.
En tarkkaan tiedä kuinka paljon sain kaikkine taukoineen tähän lenkkiin aikaa kulumaan, mutta arvelisin, että hieman yli kolme tuntia siinä kului. Kivaa oli.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.