Pääsiäinen ja vappu sujahtivat ihan huomaamatta lomailun lomassa. Ne toivotukset eivät enää ehdi perille, mutta kolean kauniista kevätsäästä voi aina jakaa ilon, joten mitä parhainta kevään jatkoa arvoisille lukijoille ja juoksutovereille!
Loma sujui ilahduttavan suurelta osalta jalkojen päällä, vaikka loman ainoa juoksulenkki oli lyhyt mutta sitäkin kiivaampi.
Pietari on pakahduttava kaupunki. En ole aiemmin siellä käynyt, mutta luulin tietäväni, mitä odottaa. Silti se kaikki mahtavuus ällistytti. Neva oli vapautunut ja jääkimpaleet kiisivät sen pinnalla voimakkaan virtauksen kuljettamina. Se on leveä ja syvä joki, parhaimmillaan yli 20 metriä syvä. Kuka tietää, mitä kaikkea sen uumenissa piilee. Suurten kaupunkien lumoa omalla karulla tavalla lisäävät vesialueet, joihin on helppoa kadota - tai kadottaa. Loppumattomat talorivistöt, joiden julkisivujen arvet ja huolimattomasti hoidetut välialueet kertoivat pitkästä ja vaiheikkaasta historiasta ja erityisesti ajasta, jolloin ne oli jätetty kokonaan oman onnensa nojaan. Kaiken päällä kellui kellertävänharmaa savusumu, jota kevätaamun kosteus sakeutti. Se tuoksui jostain syystä hieman makealta.
Rajamuodollisuudet lienevät myös unohtuneet aikakoneeseen. Niin hitaasti eteni satamassa passintarkastusjono, vaikka olimme ns. viisumivapaalla retkellä. Kiertoajelun oli määrä kestää 8 tuntia, mutta bussi ja opas joutuivat odottamaan meitä ja muutamia muita jonoon juuttuneita niin kauan, että loppumatkasta tuli jo kiire.
Ajelu alkoi kuitenkin hyvää vauhtia - ilmeisesti aitopietarilaiseen tyyliin. Kiersimme suomalaisia kiinnostavia kohteita, jotka vilahtelivat ikkunan takana. Mannerheimin ja erilaisten kirjailijoiden ja muiden merkkihenkilöiden syntymä-, asuin- ja kotitaloja, erilaista museota ja pistäytyminen matkamuistomyymälään, jossa oli hyllyt täytetty prameilla Fabergé-munien jäljitelmillä. Kohokohta oli kuitenkin Eremitaasi. Sattumalta olin pukeutunut turkoosiin paitaan, jonka sävy oli melkein sama kuin Talvipalatsin ulkoseinä. Suurkaupunkiin voi tosiaan kadota monella tavalla...
Oppaamme Tatjana oli melkoinen muistihirviö. Hänellä oli lukematon määrä tarinoita kerrottavanaan Eremitaasin aarteista. Aikaa oli niin vähän, että saimme lopulta toivoa kohteita. Päädyimme ihailemaan impressionistien maalauksia, joita museon kokoelmissa on kunnioitettava määrä. Kävimme lyhyesti läpi myös keisarien muotokuvia. Viimeisen tunnin aikana osa seurueen jäsenistä joutui pinnistelemään hieman ylimääräistä, koska yleisiä vessoja ei ollut missään. Ei tosin olisi ollut aikaakaan pistäytyä niissä, niin paljon Tatjanalla oli meille näytettävää. Miten ihmeessä ihmiset ovat pärjänneet menneinä aikoina, kun hovitilaisuudet kestivät ikuisuuksia, oli usein kuultu kysymys.
Tuskin olimme toenneet pääsiäisestä kun jo taas pakkasimme laukut. Taksi tuli noutamaan sovittuna aikana klo 5.30 ja lähti ajamaan autioita teitä pitkin kohti lentokenttää. En siinä hötäkässä saanut turvavöitä kiinni, koska sellaista ei löytynyt. Ajattelin, kuten lienee tavanomaista, että eihän tällä matkalla nyt mitään ehdi tapahtua, kun ei ole edes muuta liikennettä. Tuusulantiellä havaitsin auton tekevän outoja sivuttaisliikkeitä, joiden syy paljastui seuraavassa hetkessä: kuljettaja oli nukahtanut. A-mies oli jo havainnut saman ja karjaisi kovaan ääneen. Kuljettaja havahtui ja sai suunnan korjatuksi noin millimetriä ennen kuin ajoimme ulos tieltä. Matka jatkui ja pääsimme ehjinä perille. Yhä kauhun kangistamina suoritimme check-init ja läpäisimme turvatarkastukset, jonka jälkeen soitimme taksiyhtiöön ja kerroimme mitä oli tapahtunut. Kuljettaja joutui todennäköisesti saman tien pois tien päältä, ainakin sen aamun ajaksi.
Saavuimme Barcelonaan ajallaan. Sää oli puolipilvinen mutta ihanan lämmin. Kartan mukaan hotellimme sijaitsi kadulla, joka kulki läheltä Placa de Catalunyaa, suurta keskusaukiota. Niinpä hyppäsimme lentokentällä bussiin, joka kuljetti meidät tuolle aukiolle, jolta ajattelimme olevan vain lyhyt kävelymatka hotellille. Löysimme etsimämme kadunkin varsin vaivattomasti, mutta katu osoittautuikin melko pitkäksi ja pian valkeni myös, että hotelli sijaitsi aivan kadun toisessa päässä. No, kiirettä ei ollut, joten talsimme laukkuinemme reilun tunnin ajan korttelista toiseen. Hotelli sijaitsi Barcelonan uudemmalla ns. ruutukaava-alueella nimeltään L'Eixample.
Pienen lepäilyn ja siistiytymisen jälkeen lähdimme liikkeelle. Katalonia on herkuttelijan mekka, erityisesti jos sattuu pitämään ns. tapas-ruokakulttuurista. Söimme lähes yksinomaan näitä herkkuja. En käy niitä kuvailemaan, koska mielestäni ruokaa ei voi koskaan ihailla niin, että koetut maut välittyisivät. Jos joskus tulee mieleen maistella näitä paikan päällä, alkuvauhtia voi hakea vaikkapa täältä
Saapumispäivä, kuten myös seuraava päivä kuluivat pääasiassa jalan kaupunkia ihaillen. Barcelona on kehittynyt valtavasti parin viime vuosikymmenen aikana, eikä ehkä vähiten vuoden 1992 kesäolympialaisten ansiosta. Kaupungissa on todella jokaiselle jotakin. On upeata rantaelämää, on Goottilainen kaupunginosa kulttuurin ja historian ystäville, arkkitehtuuri-intoilijat nauttivat Gaudin suunnittelemista merkillisistä rakennuksista, ja me ruoan ystävät saimme uusia ideoita ja elämyksiä koko rahalla. Tapas on kohtuullisen hintainen tapa täyttää vatsa nimittäin.
Kotiinpaluu oli pieni seikkailu sekin. Lähdimme, kuten suurkaupungissa lienee viisainta tehdä, ajoissa kentälle taksilla. Pääsimme kuitenkin koneeseen noin puoli tuntia myöhässä, ja lähtövalmisteluissa ilmenneiden ongelmien ja kaksoisbuukkaussekoilujen takia lähtö myöhästyi melkein puolitoista tuntia, eli juuri saman verran kuin meille oli varattu vaihtoaikaa välilaskukentällä. Lufthansa ei tietenkään pettänyt matkustajiaan - nimittäin heitä, jotka olivat matkalla Frankfurtista Helsinkiin ja saapuivat ajoissa koneeseen. Meidät jätettiin tylysti rannalle ruikuttamaan, vaikka juoksimme henki kurkussa muita matkustavaisia tuuppien ja matkalaukkujen yli pomppien koko ykkösterminaalin halki. You were quick, but not quick enough, yritti virkailija kömpelösti piristää meitä. Hiki siinä tuli, ja harmitti. Kahden tunnin kuluttua lähtisi kuitenkin seuraava kone, johon meidät buukattiin saman tien. Kotiin saavuimme umpiuupuneina yli 12 tunnin reissaamisen jälkeen. Mutta mitäs siitä, hyvän loman jälkeen täytyykin olla vähän univelkaa, rähjäiset vaatteet ja pikkuisen krapulainen olo.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.