Aamulenkki keskeytyi ikävästi. Olin jo hetkeä aiemmin havainnut vastaantulijoiden ilmeistä, että jotain on pahasti vialla olemuksessani. Vaatteet näyttivät pikavilkaisulla olevan kunnossa, naamatauluani en voinut mistään tarkistaa,  joten panin järkyttyneet katseet silkan vainoharhaisuuden piikkiin. Onhan tässä treenattukin jonkin verran.....Pysähdyin lopulta liikennevaloihin Amerin kohdalla ja pyyhkäisin kasvojani. Käteni oli veressä.

Tunnustelin leukaani. Huuleni ovat kroonisesti rohtuneet ja saattavat toisinaan lenkillä tihuttaa verta. Syylliseksi osoittautui kuitenkin nenä. Oikeasta sieraimesta valui solkenaan verta, sitä oli roiskunut jo paidallekin. Onneksi paitani sattui olemaan punainen eivätkä roiskeet näkyneet selvästi. Mutta naamani oli varmaan melkoinen näky. Pyyhin enimmät hihoihini, ja sitten valot jo vaihtuivat ja oli jatkettava matkaa.

Juoksin alati nenääni putsaillen erään reitin varrella olevan kahvilan luokse. Astuin sisään ja pelästytin myyjättäret, mutta he antoivat minun auliisti ottaa pari servettiä telineestä mukaani. Ilmeisesti siinä toivossa, että häivyn saman tien. Niin häivyinkin.

Tein paperista pienen tupon ja työnsin sen sieraimeen. Pyyhin vielä nenän ympärystää ja jatkoin matkaa. Herätin yhä kiusallista huomiota verisine tuppoineni, mutta muita mahdollisuuksia ei ollut. Suunnittelin jo nasakan vastauksen mahdollisille huomauttelijoille: "Joo kävin ottamassa turpiini ja lähdin sen päälle lenkille." Joudun nimittäin matkallani ohittamaan varsin monta rakennustyömaata, joiden edustalla tupakkaringeissään seisovat rakennusmiehet ovat monena aamuna katsoneet asiakseen suoda kommenttejaan minulle ohikulkiessani. Ehkä olin tänään sen verran ärtyneen näköinen, että vastaukseni jäi käyttämättä.

Juoksin reipasta vauhtia työpaikalle ja pääsin vihdoin ihailemaan itseäni peilistä. Ei tilanne ollut enää kovin paha. Vuoto oli lakannut ja tahrat olivat kaiketi haihtuneet hien mukana taivaan tuuliin.

Eilen illalla lähdin vielä yhtiökokouksen jälkeen kiertämään Malmin lenkkiä. Sen jälkeen jalat olivat aivan vetreät, mutta tuo aamun räpiköinti kai pilasi jotain, koska nilkat tuntuvat nyt aroilta. Mietin vielä, lähdenkö iltapäivällä juosten kotiin ja mitä reittiä, vai säästänkö ruudit huomista pitkää lenkkiä varten. Tuusulanjärvelle en kuitenkaan lähde, vaan kaavailen Paloheinä-päivää.

Edellisen kirjoituksen jälkeen kertymä 25 km.