Eilen töihin tullessani kuulin ensimmäisen kerran tinttien viheltelevän jossain oksistoissa. Ovathan ne varmaan lauleskelleet jo pitkään. Huolten puuduttamat korvani eivät vain ole ottaneet noin iloisia sanomia vastaan.
Eilen kävin myös lääkärissä sovitulla tarkastuskäynnillä. Otettiin myös röntgenkuvia. Nykymaailma on lohduttoman riippuvainen tekniikan toimivuudesta. Röntgenlaitteistoa oli huollettu ja päivitetty sillä seurauksella, että kuvat voitiin ottaa mutta niitä ei saatu millään konstilla näkyviin. Pitkään alalla ollut röntgenhoitaja totesi, että vanhoilla menetelmillä ei tätäkään ongelmaa olisi ollut. Sanoin puolestani, että kannan aina mukanani alkukantaista ruutulehtiötä ja kynää täsmälleen samasta syystä. Tosin niistä ei ollut nyt mitään apua.
Kävin silti lääkärin luona. Kliinisen tutkimuksen ja haastattelun perusteella lääkäri mainitsi varovaisesti sanan "leikkaus", siinä tapauksessa, että luutuminen ei olisi edennyt odotetulla tavalla. Sovimme, että hän soittaa minulle seuraavana päivänä. Siihen asti joutuisin jännittämään tietoa, milloin voisin kenties aloittaa korvaavan treenin, ja mitä lajeja voisin harrastaa, pääsisinkö kepeistä eroon ja millä aikataululla jne jne.
Ilta tuntui kuolettavan pitkältä. Odotuksen tuskaa hieman lievensi se, että kävin lasten kanssa katsomassa upeata Disneyn Prinsessa-jääshowta. Kummityttöni oli vieraanamme, ja hänen silmänsä loistivat vähintään yhtä kirkkaina kuin jäällä lipuneiden prinsessojen kauneimmat juhlapuvut. Poikani katselivat showta hieman kulmat rypyssä ja vaitonaisina. Ilmeisesti nuorta naiskauneutta oli hämmentävän paljon esillä. Tai sitten prinssien työskentely pisti mietityttämään. Miehekkäästi he kuitenkin hoitivat tämän velvollisuutensa auttaa äitiään pienen serkkunsa luotsaamisessa läpi tuhatpäisen yleisön.
Tänään iltapäivän aluksi puhelin sitten vihdoin soi. Tilanne näyttää lääkärin mukaan hyvältä. Murtuma on ns. traktioperäinen, mikä tekee siitä vaikeasti parannettavan vamman. Ilmeisesti olen kuitenkin osannut lepuutella riittävästi, koska uusia tai ylimääräisiä ryppyjä ei ollut näkyvissä. Leikkaus ja reisiluun kaulan ruuvaus eivät tämän hetken tilanteen mukaan ole tarpeen.
Täyttä vapautta en kuvan perusteella kuitenkaan saanut. Liikuntarajoitteisuutta kestää näillä näkymin vähintään maaliskuulle. Lopullinen kohtaloni selviää, kun käyn maaliskuun alussa seuraavan kerran näytillä. Sitä ennen saan harrastaa esim. vesijuoksua tai kuntopyöräilyä riittävän pienellä teholla. Kipua ei saisi tuntua yhtään. Pidemmille kävelyille pitäisi ottaa kepit mukaan. Muuten saan vähitellen luopua niiden käytöstä. Salitreeni jatkuu myös aikaisintaan maaliskuun lopulla tai huhtikuun alussa. Juoksutreenit voin aloittaa samoihin aikoihin. Hiihtolomamatkalle otan kepit vielä mukaan. Samoin Endurancen 24 h-kisan huoltotehtävät hoitanen niiden tukemana. Onneksi minulle on merkitty suhteellisen lyhyet työvuorot ja paljon vapaa-aikaa.
Tämän vuoden kisakalenteri on kokonaisuudessaan peruutettu. Tai mistä sitä tietää.... ihmeiden aika ei todellakaan ole ohi. Eikä tämä kevät.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.