Päivästä oli tulossa aurinkoinen, joten pakkasin mukaan lippiksen ja aurinkolasit. Lippis siltä varalta, että aurinko yhä tarttuisi antibiootin herkistämään ihooni tavallista tiukemmin.

Klo 11 starttiin kokoontui vain kourallinen juoksijoita upeasta säästä huolimatta. Paikalle saapui myös Miikka, joka osallistuu maanantaina starttaavaan Athens International Ultrafestival -ultrakisaan, tavoitteena mitä ilmeisimmin 7 päivän mittainen taival. Mikään ei kuitenkaan ole niin varmaa kuin epävarma, joten Miikan lopullinen tavoite selviää vasta lähipäivinä. Tsemppiä Miikalle olipa tavoite sitten lopulta mikä tahansa! Kotikatsomoissa jännitetään koko Suomi-teamin puolesta. Kisapaikalle ovat eri mittaisiin kisoihin näillä näkymin saapumassa myös mm. Maria Tähkävuori, Tuula Ahlholm, Tero Lindstedt, Ari Mustala sekä Seppo Leinonen. Onnea kaikille kisassa starttaaville!

Kotona Merihaassa Hasse lähetti joukon matkaan, ja lähdin etukäteissuunnitelman mukaisesti äärimmäisen rauhallista mateluvauhtia liikkeelle. Kävelin ylämäet sillalla ensimmäiseltä kierrokselta lähtien. Oloni on periaatteessa jo aivan hyvä viimeaikaisen sairastelun jäljiltä, mutta kokemus on osoittanut, että tila voi äkisti muuttua esim maratonin mittaisen matkan aikana. Niinpä katsoin parhaaksi valita strategian, jolla ei päästä maaliin hyvässä loppuajassa, mutta sen sijaan terveenä ja kenties myös hyvissä voimissa.

Ensimmäiset kierrokset taittuivatkin leppoisasti ja ilman suuria kipuja tai särkyjä missään. Klo 12:n starttiin ilmaantui lisää juoksijoita ja muutamia tuttujakin, lähinnä seuratovereita. Aurinko paisteli kirkkaasti ja niin lämpimästi, että luovuin pipon päälle painamastani lippiksestä jo nollakierroksen jälkeen. Sen jälkeen strippasin varusteita yksi kerrallaan huoltopisteelle: luovuin mm. hanskoista, kaulurista ja lopulta myös aurinkolaseista, kun taivaalle ilmaantui pilviä, joista satoi styroksia! No ei sentään styroksia, mutta päältä katsottuna samanoloista lumimaista tavaraa. 

Reitti oli paikoin kovin sohjoinen ja jäinen, mutta väkevä kevätaurinko sulatti tietyt osuudet täysin paljaiksi lumesta. Päivän mittaan paljaita kohtia ilmaantui jatkuvasti lisää, lumi ja jää sulivat suorastaan kohisten. Tervasaareen johtavaa tietä reunustavissa, hankeen hautautuneissa ruusupusikoissa nimittäin suhisi ja kohahteli tämän tästä - joko lunta putoili puskien oksilta maahan tai citykanit  pitivät siellä kevätpelejään. Arvaanpa, että kahden viikon päästä juostaan Hassemaratoonia aivan toisennäköisiä väyliä pitkin.

Seitsemäs kierros toi ensimmäiset muistutukset siitä, mitä oltiin tekemässä. Väsähdin hieman, hartioita ja käsivarsia alkoi jomottaa, ilmeisesti kuluneen viikon säkintakomiset kostautuivat lopulta. Henki ei kulkenut alkupuolen malliin, keuhkoputkissa tuntui ikävältä. Hidastin vauhtia ja kävelin sillalla pidempiä pätkiä. Yksi valopilkku tuossa vaiheessa oli juttuhetki seuratoveri J:n kanssa. Ihme miten paljon muutama toisen ihmisen lausuma ajatus ja ystävällinen katse voi piristää.

Saavuin maaliin vajaat kymmenen minuuttia suunniteltua myöhemmin, mutta enpä taaskaan osannut tuota surra. Juoksu oli sujunut suurimmaksi osaksi todella hyvin ja olin saanut suuri piirtein sen mitä olin lähtenyt hakemaan. Painelin saunaan ja heitin monta kauhallista vettä kiukaalle. Istuin pitkään siellä lämpimässä pohtimassa, mitä kaikkea elämälläni tekisin.