Illan lenkki venähti pitkäksi.

Ei kuitenkaan siitä syystä, että opastin erästä tulevaa seuratoveria MasU:n reitille ja hölköttelin hänen kanssaan  yhden kierroksen oman lenkkini alkajaisiksi.

Pururataosuuteen tuli ylimääräinen mutka kun yksinkertaisesti eksyin reitiltä. 7,5 km:n radalla 3:n, 5:n ja 7,5:n reitit risteävät useita kertoja. Yhdessä kohdassa 7,5:n osoittava kyltti on kuitenkin sijoitettu tien vasemmalle puolelle kohdassa, jossa olisi käännyttävä vasemmalle. Kyltti on silloin mielestäni väärällä puolella tietä. Kun juoksija lähestyy risteystä, hän jatkaa automaattisesti eteenpäin, koska odottaa näkevänsä suuntaviitan edessään, ei takanaan. No, oli miten oli, selkeä se kyltti on, ja olenhan minä ohittanutkin sen ja tuon saman risteyksen viime aikoina monta kertaa, mutta eihän nyt reitin jokaikinen  yksityiskohta voi mieleen jäädä välittömästi. Onneksi harhajuoksuni ei johtanut millekään tiettömille taipaleille, vaan huomasin  yhtäkkiä päätyneeni Paloheinän urheilupuiston parkkipaikalle. Siitä oli helppoa kääntyä takaisin ja etsiä risteys uudelleen. Hieman taisin silti sadatella, kuitenkin korkeintaan puoliääneen. Ilmeenikään ei ollut iloinen, vaan muistutti oletettavasti enemmänkin petolinnun pehvaa, koska vastaantulevat, leveänä rintamana etenevät sauvakävelijät siirtyivät mukisematta tien toiseen laitaan minut kohdatessaan. Myönnän, että temperamenttini kuohahtelee toisinaan pahemmin ja näkyvämmällä tavalla kuin pidän itsekään sopivana kaltaiselleni rouvasihmiselle, jonka tulisi osata hillitä tunteensa julkisilla paikoilla.

Ei siinä muu auttanut kuin juosta rata loppuun. Lähtöpisteessä pidin pienen juomatauon ja läksin uudelleen matkaan. Harharetkellä oli kulunut sen verran ylimääräistä aikaa, että jätin jätemäen kiepin tekemättä. Juoksentelin sitten rennosti ja kiirehtimättä toisen kierroksen. Juoksin enemmän ylämäkiä kuin tavallisesti, eikä tuntunut yhtään pahalta. Ehkä tuon kuormittavan kiepin puuttuminen säästi voimia.

Aikaa käytin pururadalla kaiken kaikkiaan tunnin ja 56 minuuttia. Tavoitteenani oli ollut selviytyä 15 km:n matkasta ajassa 1.45.

Lähestyessäni lähtöpistettäni havaitsin tulevan seuratoverini yhä kiertävän MasUa. Kiirehdin hänen peräänsä ja juoksimme yhtä matkaa kierroksen loppuun.

Aurinko oli jo aikoja sitten laskenut kun valmistauduimme paluumatkaan. Ilma tuntui kylmältä, ja olin tyytyväinen että olin ottanut mukaan kaksikin kuivaa puseroa. Syksy on tulossa. Kotiin minut ohjasi valtavan iso, keltainen täysikuu, joka kellui pilvimeressä taivaalla.