Tänään hermot pettivät. Olin ajatellut lepuutella vielä alkuviikon, koska saan yhä outoja väsymyskohtauksia. Saatan yhtäkkiä ikään kuin simahtaa kesken kaiken, päässä pyörii ja tuntuu, että verenpaine laskee äkisti. Mutta aamu oli niin kuulas ja kaunis ja kun vielä Karhut murisivat kärsimättömästi eteisen lattialla, että päätin sittenkin juosta töihin.

Juoksin nopeinta reittiä mielestäni äärihidasta hölkötystä, mutta yllättäen olinkin päätepisteessäni vain tunnin ja minuutin kuluttua lähdöstä. Pitkä pk-rupeama näyttää tepsineen jollain tavalla. Ja onhan tässä jo levätty.

Lenkkivaatteet retkottavat houkuttelevasti tuolin selkämyksellä. Saatan kipaista pienen lenkin vielä iltapäivälläkin. Nyt on fiilis selvästi nousujohteinen, eikä väsytä enää yhtään!