... mutta onneksi on Vuodatus. 

Tulinpa havainneeksi, että marraskuun alussa tuli täyteen yhdeksän vuotta Vuodatusta. Ensi syksynä on siis merkkipäivän aika. Lämpimät kiitokset haluan kuitenkin esittää jo tänään kaikille teille rakkaille lukijoille ja kanssajuoksijoille, jotka olette jaksaneet seurata Kaappimaratoonarin tuntoja, havaintoja ja keksintöjä kuluneina vuosina. Ehkä vuoden päästä voimme peräti hieman juhlistaa yhteistä taivaltamme jollain virtuaalimaailmaan sopivalla tavalla. Palatkaamme asiaan lähempänä. 

Sillä välin käytän Vuodatuksen asiakkuuden tuottamaa oikeuttani vuodattaa.

Ensinnäkin olen hiljattain havainnut kirjoitusnäkymään ilmaantuneen, perin hyödyllisen Tallenna luonnos -napin. Kuten kenties jotkut kanssabloggaajat ovat havainneet, joskus voi käydä niin, että tuntikausien antaumuksellinen kirjoitustyö katoaa bittiavaruuteen yhdellä harkitsemattomalla klikkauksella tai muulla hiiren harhaliikkeellä. Itselleni niin on käynyt lukemattomia kertoja. Tunnustan, että niin on käynyt ainakin kerran myös tuon napin huomaamisen jälkeen. Mutta kuten vanha kirjoitusviestinnän totuus kuuluu: uusi, ulkomuistista syntynyt teksti (tai vuodatus) on yleensä parempi kuin alkuperäinen. Silti uudelleen kirjoittamisen vaivalta haluaisi säästyä ja siihen tuo nappi tarjoaa käyvän, hermoja säästävän avun. JOS sitä vain muistaa klikata säännöllisesti luomisen hurmiossaan.

Niin että jos joku arvoisa lukija tai kanssajuoksija on tullut kummastelleeksi vaikkapa postausteni kirjavaa tasoa ja laatua, selitykseksi kelvannee se, että ne on saatettu kirjalliseen asuun hyvinkin erilaisissa tunnetiloissa. Muun muassa kisaraportit olen pyrkinyt kirjoittamaan heti tuoreeltaan ja ilman itsesensuuria. Jotkin tekstit taas olen yrittänyt harkita perusteellisemmin. Ne moneen kertaan kirjoitetut erottuvat joukosta ainakin kirjoittajalleen. Niin paljon oleellista ja epäoleellista olen jättänyt kirjoittamatta, että joskus jopa kaduttaa. Ja toisinaan taas ei. Mitäpä muuta me kirjoittamisen ystävät olemme kuin tunteidemme ja ajatustemme instrumentteja, joilla on kohtalo aseenaan. 

 

Kävin hiljattain taas fysioterapeutin puheilla kontrollikäynnillä. Ikävä kyllä jouduin tilanneraporttina esittämään, että tilanne ei ole kohentunut. Yläraajojen puutumis- ja sävähtelyoireet ovat päinvastoin vain pahentuneet. En tiedä, onko "sävähtely" nyt oikea sana, mutta en parempaakaan keksi kuvaamaan jo pitkään jatkuneita tuntemuksiani.

Kaulaa vahvistavia liikkeitä olen tehnyt siitä asti, kun vihdoin sain jumppakuminauhan hankituksi. Niiden teho näkyy kuitenkin vasta kuukausien aikana. Ryhdinkorjausliikkeitä olen yrittänyt aina huomatessani tehdä ja niistä on ollut apua käsien välittömän toimintakyvyn palautuksesta paljon enemmän kuin perinteisestä heiluttelusta. Kysehän ei ole verenkierto-ongelmista vaan hermoista. Kirjaimellinen "nyrkkisääntö" on, että päätä pitäisi kannatella aina niin, että leuan ja kaulakuopan väliin mahtuu nyrkki pystysuunnassa. Nähtävästi näitä korjausliikkeitä saa ihminen tehdä viitisenkymmentä kertaa päivässä jopa kuukausien ajan, ennen kuin asento muuttuu automaattiseksi. Vuosien ja vuosikymmenten mittaan omaksutut väärät asennot korjautuvat todella hitaasti. 

Oletuksena on nyt, että outojen tuntemusten syynä olisivat hermopinteet. Sain kokeiltavaksi uusia jumppaliikkeitä, joiden tavoitteena on ulnaris- ja medianushermojen liikuttelu sekä rintarangan liikkuvuuden parantaminen. Tiedossa on jo, että jo kaksi vuotta sitten joidenkin oleelllisten nikamien kohdalla luisissa juuriaukoissa ja ydinkanavassa on ollut vähäistä tai lievää kaventumaa. Sain kehotuksen tehdä näitä liikkeitä aluksi hyvin varovaisesti, koska hermojen liika provosointi tai "venyttäminen" voi tuottaa vain enemmän kipua. 

Samalla tutkittiin tarkemmin alaraajojen lihasvoimaa ja sain alaraajojen linjausta parantavia ja lihasvoimaa vahvistavia liikkeitä tehtäväkseni. Selän liikkuvuus on kaiketi ihan hyvä muutoin, mutta tuo aiemmin havaitsemani "uusi" polven kierto kävellessä (sama toistunee myös hölkätessä) on todellinen ja saattaa nyt myös aiheuttaa ongelmia. 

Puheeksi tuli myös hermoratatutkimus. Siihen palataan alkuvuodesta, kun menen seuraavan kerran tapaamaan fysioterapeuttia.

Liikuntaharrastuksien osalta on jatkunut hiljaiselo, joten kerrottavaa ei juuri ole. Koulumatkoja olen taapertanut reppu selässäni ja jos ei niistä muuta ole jäänyt käteen niin edes hyvä ja tuulettunut mieli. Väittäisin myös, että ovat nekin tyhjää parempia. Vaikka suorituskyky ei kohenisi, ainakin enimmät kaamoskalorit pääsevät kulutukseen eivätkä kerry vyötärölle niin paksuksi vuosirenkaaksi kuin muuten voisivat kertyä. 

 

Ihmeteltävää ja kummasteltavaa riittää kuitenkin, vaikka en haluamallani tavalla maastoille pääsekään. Etenen hitaasti mutta varmasti opetussuunnitelman mukaan tutkimusretkilläni tietotekniikan järjestelmällisessä maailmassa.

Oppilaitoksessamme järjestettiin viime yönä lanit ja olin mukana tapahtuman ennakkovalmisteluissa sekä itse tapahtuman aikana valvojana ja järjestelytehtävissä.

Siltä varalta, että joku lukijoista tai kanssajuoksijoista ei ole vielä perehtynyt laneihin kerrottakoon, että kyseessä on siis nk. lähiverkkotapahtuma, tai verkkopelitapahtuma, jonka tarkoituksena on koota tietokonepeleistä ja tietokoneista kiinnostuneita ihmisiä yhteen ennalta määrätyksi, jopa vuorokausien mittaiseksi ajaksi. Voisi kai näitä kutsua eräänlaisiksi tietokoneharrastajien ja -pelaajien "ultratapahtumiksi".  

Yli sata aktiivista pelaajaa ja harrastajaa kokoontui tämänkertaiseen tapahtumaan, joka alkoi tiistaina iltapäivällä klo 15 ja päättyi tänä aamuna klo 10 (tai jotain sinnepäin, poistuin paikalta hieman viiden jälkeen). Lyhyesti ilmaistuna olin vaikuttunut nähdessäni ja kuullessani ensimmäistä kertaa elämässäni ihan käytännössä, kuinka kaaos ja harmonia lyövät kättä. Pelien raivokas, jopa maaninen äänimaailma ja vauhti ja suoranainen väkivalta luovat kaaosta, kun taas harmonia syntyy siitä, kun pelaajat yksissä tuumin pyrkivät hallitsemaan tuota kaaosta ja myös kilpailemaan siinä paremmuudesta. Taidot ja perehtyneisyys ratkaisevat, harjoitus tekee mestarin.

Tai tiedä nyt tuosta. Näin minä sen kuitenkin näin. 

 

IMG_0915.jpg