Kokoonnuimme naisten kesken maanantailenkille keskustaan. Paikalle saapui neljä pakkasta pelkäämätöntä leidiä, joista yhdelle eilisillan vajaan 10 miinusasteen lämpötila oli ns. helppo nakki. Hänen kotiseudullaan on elohopea vajonnut huomattavasti alemmas viime aikoina.
Läksimme liikkeelle ydinkeskustasta ja suuntasimme Töölönlahdelle. Kiersimme sen kertaalleen ja ihastelimme samalla Helsingin iltavaloja. Taivas oli udun peitossa, mutta kuunsirppi sentään kurkisteli pilviharsojen lomasta. Kylmään ilmaan tottuminen ottaa aikansa, joten pidimme rauhallista vauhtia.
Koska juoksu tuntui kaikista hyvältä, jatkoimme Linnunlaulusta Tokoinrantaan ja kiersimme Eläintarhanlahden rantaa pitkin Pitkällesillalle, josta jatkoimme kohti Merihakaa. Juoksimme lyhyen pätkän Hassen maratonin reittiä ja käännyimme Tervasaaren kannaksen kohdalta Kruununhakaan ja sieltä takaisin tapaamispaikkaamme. Se saikin riittää. Ensi viikonloppuna on uudet koitokset tulossa ja voimia säästettävä niitä varten. Tämä lenkki toimi minulle hyvänä palauttavana lenkkinä ja muille sitten vaikka viimeistelynä tai muuten vain hauskana yhteislenkkinä. Aikaa kului tunnin verran.
Itse asiassa illan reitti oli niin mukavaa vaihtelua, että enpä ihmettelisi, vaikka palaisin sinne juoksemaan lähiaikoina. Olisi se ainakin hyvä vaihtoehtoinen reitti nykyiselle keskustalenkilleni.
Vielä kerran kiitokset arvoisille juoksutovereille hyvästä lenkkiseurasta!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.