Lääkäri käänsi tietokoneen näyttöä, jotta näkisin paremmin. 

- NET, hän sanoi.

Ojensin vähän kaulaani ja asetin silmälasit nenälleni. Kuvassa näkyvä olento oli pilkullinen, säännöllisen muotoinen ja näytti kimaltavan. Se oli kuin kristallipallo. Se näytti valtavan isolta, vaikka todellisuudessa sen läpimitta oli ollut vain noin viisi millimetriä. Tuijotin kuvaa ja mietin, miten ihmeessä lääkäri oli edes havainnut sen. Se oli tähystyksessä polttoslingalla riistetty kasvualustastaan sisuksistani, ja tämä oli ensimmäinen ja viimeinen siitä otettu kuva. 

Keskustelimme mahdollisista jatkotoimenpiteistä. NET eli neuroendokriininen tuumori kasvaa ja kehittyy hitaasti, joten mitään hätää ei ollut, etenkään, kun se oli jo poistettu. Tämä kyseinen olento oli ollut erilaistumisasteeltaan luokkaa 1, eli kaikkein vähiten pahanlaatuinen, jos ollenkaan. 

Lääkärin mielestä lisätutkimukset olisivat kuitenkin tarpeen. NET ei ollut ainoa tähystyksessä tehty löydös, vaan muitakin mahdollisesti toimenpiteitä vaativia riesoja oli ilmaantunut. Kaikkihan ne olisi jotenkin varmistettava.

Mutta nyt kohteena oli NET.

Kysyin:

- Onko mahdollista, että tämä NET oli vain yksinäinen imperiumin sotilas, ja varsinainen kuolemantähti lymyää jossain muualla?

Lääkäri nyökkäsi ja katsoi silmiin. Se juuri olisi selvitettävä. Hän kyseli oireista. Niitä oli, ja ne sopivat kuvaan. 

Vajosin muutamaksi hetkeksi mietteisiini.

Olin jo viikkokausia odottanut ensin pääsyä tutkimuksiin, ja sitten tutkimusten tuloksia. Tulosten saavuttua tehtiinkin lisätutkimuksia, ja taas odotin viikkokausia. Hermot riekaleina. Nyt seuraisi lisää tutkimuksia, odottamista, tutkimuksia, odottamista. Riekaleita. Tiesin, että missään välittömässä hengenvaarassa en ollut, mutta pelkkä ajatus uudesta samanlaisesta kierteestä uuvutti.

Mutta kun olen jossain elämäni vaiheessa iskostanut itseeni idean, että vastaan elämästäni ja terveydestäni myös läheisilleni. Siinä on riittävän hyvä syy nähdä edes jonkin verran vaivaa. Ja jos nyt kuitenkin kuuluisin johonkin mitättömän pieneen prosenttiosuuteen siitä jo valmiiksi pienestä prosenttiosuudesta ihmisiä, jotka NET:iin saavat ylipäänsä tehdä tuttavuutta elämänsä aikana, haluaisin luonnollisesti tietää tämänkin. Kävin muutamassa sekunnissa läpi muistoja, toiveita, suunnitelmia, menneisyyttä ja tulevaisuutta. Kasvua, menetystä, ristiriitaa, sovitusta. Kaikki surkea ja ahdistavakin tuntui äkkiä kovin tärkeältä ja säilyttämisen arvoiselta. Kurkussa tuntui pala. 

- No selvä sitten, sanoin. Lääkäri nyökkäsi, kääntyi tietokoneensa puoleen ja alkoi naputella näppäimistöä. Istuin hiljaa ja odotin. Lääkäri naputteli pitkään, leikkaili ja liimaili, kurtisti otsaansa mietteliäänä, mutta lopulta tuli valmista. 

- Kutsut tulevat postissa ja tarkat ohjeet. Saattaa mennä ensi vuoden puolelle. 

Elettiin marraskuuta. Menköön, sanoin.

IMG_5153.jpg