Jännittävät nämä syyssäät. Kevättä luonnehditaan oikukkaaksi, mutta minusta mikään (tai kukaan) ei ole niin ailahtelevainen kuin suomalainen syyspäivä, minun rakkauslapseni.

No mutta asiaan.

Maanantaina oli tarkoitus heittää pieni palauttava metsälenkki, mutta päästyäni töistä kotiin kaaduin sohvalle äkillisen ja hyvin voimakkaan päänsäryn lamauttamana. Voi olla, että vuosikausia poissa pysytellyt migreeni muistutteli olemassaolostaan lähettämällä kyisiä kipunoitaan näkökenttääni ja jyskyttelemällä otsalohkojani yhteen graniittisella lekallaan. Kipu oli punaista ja sinistä, eikä sietänyt yhtään valoa. Kompuroin tuhdisti särkylääkittynä pehkuihin yhdeksän jälkeen illalla, enkä enää noussut kuin vasta seuraavana aamuna kahdeksan tietämissä. Kipu oli yön aikana poistunut.

Tiistaina olo oli hieman hutera pitkin päivää, mutta siitä huolimatta ryhdistäydyin ja lähdin töiden jälkeen ruoat laitettuani salille. Nyrkkeilytunti sujui ihan mallikkaasti, vaikka salilla oli tukahduttavan kuuma. Join runsaasti ja olin pukeutunut kevyesti. Hiki virtasi pitkin selkiä ja ikkunoita. Vartin tauon jälkeen jatkoimme voimacircuit-harjoittelulla. Pisteitä oli kahdeksan. Osa liikkeistä oli jo tuttuja, uusia olivat mm. hindukyykyt sekä punttitangon avulla tehty kiertävä ylävartalon liike, jonka nimeä en nyt kuolemaksenikaan muista. Aerobisena osuutena olivat pienet spurtit, joita tehtiin harjoitteidensa parissa ähisevien kanssakuntoilijoiden piirin keskellä. Sessioiden jälkeen olo oli oikein hyvä ja vetreä.

Tänään oli sitten juoksun aika. Vein aamulla hölkkäkamppeet töihin ja reippailin rantareittiä pitkin kotiin iltapäiväruuhkassa. Jalat olivat hieman puolipalautuneet ja jähmeät eilisten treenien jäljiltä. Vastaisuudessa täytyy muistaa venytellä myös hartiat ja kyljet hyvin voimatreenien jälkeen. Kiristin hieman vauhtia loppua kohti, kun jumit kropassa pikkuisen helpottivat. Huomenna heitän aamulenkin töihin, ja perjantaina jonkinlaisen pitkiksen, näillä näkymin. Viikonloppu kulunee talkoopuuhissa.