Kaustisen kisan päättymisestä on nyt kulunut kolmisen vuorokautta, eikä kropassa ole siitä juuri minkäänlaista muistoa jäljellä. Isovarpaiden kynnet korkeintaan vähän tummumassa, ja toisinaan jyrkissä alamäissä saattaa reisissä vähän tuntua outoa heikkoutta. Lenkkeilyn voin periaatteessa aloittaa milloin vain.
Minulta on eri yhteyksissä kyselty seuraavia tavoitteita, ja vähän jo maalailinkin tuossa edellisen viestin kommenteissa, että Bornholmin 48 tunnin kisa olisi seuraava iso koitos. Osallistumismaksu siirtyi tältä vuodelta ensi vuodelle, ja kisa pidetään kesäkuussa eikä toukokuussa, kuten olen tainnut virheellisesti mainita jollekulle. Bornholmissa on samaan aikaan myös kuuden päivän juoksu, mutta siihen eivät rahkeeni taida vielä riittää, enkä todennäköisesti pysty järjestämään lomaa itselleni tuohon aikaan kesästä. Ennen Bornholmia on ohjelmassa III Endurancen 24 h tammikuun 2010 lopulla, ja välipalana vielä tänä syksynä ajattelin käydä hölkkimässä Wihan kilometreillä tuplamaratonin. Pitkiä lenkkejä juoksentelen Hassen ja Paloheinän maratoneilla sikäli kuin ennätän ja jaksan ja terveys antaa myöten.
Kiitän lämpimästi ja täydestä sydämestäni kaikista kannustuksista pitkähkön toipumislomani ja Kaustisen kisaan valmistautumisen aikana. Joulukuusta huhtikuuhun on kieltämättä neljä kuukautta aikaa, mutta tuskin tuokaan aika on niin pitkä tauko, että voidaan puhua varsinaisesta "paluusta" juoksun pariin, saati ultrailuihin. Itse olen ajatellut olevani vain toipumislomalla, enkä ole tietääkseni missään vaiheessa sanonut kellekään (tai edes ajatellut) lopettavani juoksemista tai ultrahullutuksia. Jos joku on sen käsityksen saanut, olen totisesti pahoillani, mutta totuus on, että ei tämä harrastus minulta ole mihinkään loppumassa. Tietenkin tuntui tosi hyvältä "palata" baanalle Kaustisella, vaikka kisataukoa ei itse asiassa kertynyt kuin seitsemisen kuukautta, mikä ei liene millään tavalla poikkeuksellinen tauko näissä hommissa tasoiselleni menijälle. Omien laskujeni mukaan olen tähän mennessä vain kerran vuodessa ollut kisassa mukana tavoitteenani tehdä suoritus ns. täysillä. Aina ei tämä ole kuitenkaan onnistunut. Tykkään käydä kisoissa, mutta kuten varmaan on huomattu, aina en ole valmis pistämään kaikkea peliin, vaan suhtaudun osaan kisoista vain treeneinä.
Tuon rasitusmurtumani uusiutuminen on tietenkin teoriassa mahdollista. Yhtä lailla joku muu kohta kropastani voi pettää milloin vain. Juoksurasitus ei nähtävästi ole ollut rasitusmurtuman ainoa eikä pääasiallinen syntytapa. Kova juoksurasitus on saattanut pahentaa tilannetta, mutta itse vaurio ei liene syntynyt tyypillisesti juoksun tapaisen kuormituksen seurauksena. Saivartelusta ei tietenkään ole suurta apua, vamma on hoidettava terveeksi jos se syntyy, syntytavasta riippumatta. Ja näin olen mielestäni tehnyt.
Tästä siis alkaa nousu kohti ensi kesäkuuta. Harjoittelua muutan sen verran, että palaan lähemmäksi entistä tyyliäni. Vähennän työmatkalenkkeilyä eli hillitsen lenkkitiheyttä jonkin verran. Teen pidempiä pitkiksiä hiljaisemmalla vauhdilla. Aamulenkit saavat jäädä yhä ohjelmaan työmatkalenkkeilyn muodossa, ja myös kahden lenkin päiviä varmaankin siunaantuu silloin tällöin, etenkin viikoilla, jolloin pitkikseen ei ole aikaa tai muuten vain tilaisuutta. Pidän yksi tai kaksi lepopäivää liikunnasta joka viikko. Ikää karttuu, ja koska minua ei ole siunattu urheilijan vartalolla saati asenteella, otan itselleni entistä enemmän palautumisaikaa. Täydentäviä ja korvaavia lajeja harrastan myös, tärkeimpinä SMH, kuntonyrkkeily ja pyöräily tai kävely.
Toivotan kaikille lukijoille ja kanssajuoksijoille oikein kaunista loppukesää sekä syksyn alkua ja suuret tsempit kaikille Masokistin Unelmalla urakoiville. Minulta tuo tapahtuma jää kerta kaikkiaan kokematta, koska perhejuhlinta vaatii läsnäoloani juuri samana viikonloppuna. Olisin muutoin tullut vaikka huoltajaksi, jollen olisi peräti innostunut maratonille. Mutta ensi vuonna sitten ehkä taas.
Kaappimaratoonari palaa blogilleen heti kun seuraavan kerran juoksututtaa, ehkä jo tällä viikolla.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.