Vatsa rauhoittui lepopäivän aikana. Niinpä uskalsin perjantaina töistä tultua vetää tossut jalkaan ja lähteä kokeilemaan miltä juoksu tuntuu. Otin varoiksi bussilipun mukaan. Tuo vatsakipu yllättää äkisti ja on niin kivulias pahimmillaan, että juoksusta ei sen aikana välttämättä tule mitään.
Otin kunnianhimoisesti tavoitteeksi keskustalenkin, koska tänään lauantaina en ehdi juoksemaan. Illalla vietän kaveriporukassa pikkujouluja (aivan, vuoden ensimmäisiä) ja loppuosa päivästä kuluu muissa järjestelyissä. Viikon kilsat jäävät vähäisiksi, mutta kevyttä viikkoahan tässä nyt sitten olen yrittänyt mukamas pitää.
Lähdin juoksemaan kohti Käpylää. Meno tuntui mukavalta ja jalat vetreiltä. Niinpä käännyin Kustaa Vaasan kadulta kohti Hermannia. Nuorisoseurassa näytti olevan valot päällä. Olin ajatellut pitää niillä main ensimmäisen kävelytauon, mutta tie oli yksinäinen ja pimeä.
Hölköttelin Sörnäisten rantatietä pitkin. Autoja oli paljon liikkeellä kumpaankin suuntaan. Niiden melu muistutti meren kohinaa. Helsingin Energian koksikasan valotaideteos hohti vihreänä pimeydestä, meri oli niin tyyni että kaupungin valot heijastuivat sen pinnasta. Taivaalla oli pilviä eikä yhtään tähteä näkynyt. Vain yksi lenkkeilijä tuli minua vastaan Sörnäisten rantatieltä kohti Merihakaa kääntyessäni. Tunnelma oli siellä hiljainen ja pysähtynyt. Ajattelin, että vain parin kilometrin päässä ydinkeskustassa väki valmistautuu perjantai-illan juhlintaan, baarit ja ravintolat ovat täynnä ihmisiä ja musiikki soi. Minullakin soi musiikki korvissani, ja nautin siitä samoin kuin maiseman hiljaisuudesta.
Matka jatkui Pohjoisrantaa pitkin Kauppatorille ja siitä Kaivopuistoon. Ruoholahden kohdalla liikennevalot toimivat yhtä epäkäytännöllisesti kuin aina, joten pidin kävelytauon. Etenin Mechelininkatua ja käännyin Jäähallin suuntaan Linnankoskenkadun risteyksessä. Jatkoin Länsi-Pasilan kautta Hartwall-areenan ohi, ja sieltä Käpylään ja kotiin. Kävelin tuona aikana muutamaan otteeseen lyhyitä pätkiä. Vatsa oli kutakuinkin normaali koko ajan, ehkä hieman onton oloinen.
Pidin sykkeen suurimman osan matkaa 140:n alapuolella. Lenkin loppupuolella Koskelantieltä päästyäni lisäsin vähitellen vauhtia ja annoin sykkeen nousta vapaasti. En kummemmin tarkkaillut mittaria, menin vain sitä vauhtia mikä tuntui luontevalta. Viimeisen ylämäen spurttaisin niin kovaa kuin lähti, ja viimeisellä suoralla ennen kotia syke nousi yli 170:n. Viralliset lukemat olivat 2 h 56 min, 1393 kcal (35 % fat), ja sykkeet 142/176.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.